Jänesniemen Elinan opissa osa 1

Ensimmäinen kouluttaja, joka puhui minun kieltäni. Elina toi päähäni uutuuksia ja osittain samoja asioita kuin muutkin ovat sanoneet, mutta nyt oikeasti ymmärsin kaiken perustaa myöten ja sain ajatukset siirrettyä tekemiseeni. Jänesniemen Elina ammensi tämän ohjaajan päähän viisautta, jonka avulla yhteistyö Rapsun kanssa nousi uusiin sfääreihin.

Aivan loistokas oli päivän koulutus, jossa oli teemana rytmitys ja ajoitus ja ennakointi ja... Pääosassa siis ohjaajan liike. Olipahan hyvät treenit. Elina painotti koko ajan liikkeen merkitystä ja sitä, että liike on tärkein, liikkeen jälkeen koira lukee päätä, sitten jalkoja, sen jälkeen tulee kädet ja lopuksi se ääni. Tämän toki Rapsu, silmämunien värähtelyn lukija, on minulle rautalangasta vääntänyt, mutta parasta olikin saada koulutusta siihen miten tämä kaikki oikeasti ohjauksessa näkyy. Elina totesikin Rapsun lukevan ohjausta niin hyvin, että periaatteessa minun ei tarvitsisi sanoa sille radalla mitään ja minun tulisi vähintäänkin jättää kaikki ylimääräinen hölinä pois ja keskittyä siihen liikkeeseen, koska sillä on tuolle koiralle merkitystä. Tämä tulee olemaan haasteellista, koska höpötän murmeliloilleni koko ajan, joka paikassa ja aina.

Sain koulutuksessa omaan liikkeeseen paljon paremman rytmin ja rohkeuden. Oma vauhti lisääntyi hallitummalla jalkojen käytöllä ja huomasin ehtiväni tilanteesta toiseen. Missään vaiheessa ei ollut tunnetta, että en kerkeä. Suuria oivalluksia olivat mm. rytminmuutoksen tekeminen ennakoivassa valssissa, oman rintamasuunnan asento jokaisessa ohjausliikkeessä sekä puolivalssien korvaaminen päällejuoksuilla. Myös välistävetoihin tuli aivan nerokas kuljetus. Toisin sanoen pakoissa, joissa ennen minulla on ollut hirveä kiire, ei ollut kiirettä olenkaan vaikka Rapsu tuli entistä kovempaa ja tiukkaakin tiukemmilla kaarteilla. Löysin sen tunteen miltä tuntuu, kun osaa ohjata.

Rapsussa ohjaamiseni ennakoivuus ja rauhallisuus näkyi entistä uljaampana vauhtina ja rytminä. Rapsu haki esteitä pitkillä määrätietoisilla laukka-askelilla ja meni koko ajan sinne minne pitikin. Tajusin myös lopullisesti sen, että alun paikallaolo-ongelmakin on ohjaajan päänsisäinen asenneongelma: jos radalle mennessä ei ole kunnon fiilistä, se näkyy koirassa. Kun oma asenne on kohdalllaan, elukka napottaa lähdössä kuuliaisena kuin kuuliaisin lähdössä napottaja. Ja oma asenne tulee haasteesta. Siitä, että pitää ylittää itsensä. Siitä, että treeni on ohjaajalle vaikea. Siitä, että ali ei pääse vaan on pakko kiivetä, jollei jopa lentää.

Koulutuksen rakenne oli nerokas. Radalla oli 35 estettä ja radan tutustumiseen käytettiin aikaa noin 45 minuuttia. Tämä oli melkein parasta koko treenissä ja ihmettelenkin miksi hallin seinustat eivät pursuneet kuunteluoppilaita, koska tämä oli se vaihe missä oikeasti oppi. Elinan kanssa kävimme läpi mahdolliset ja mahdottomat ohjausvaihtoehdot jokaiseen kohtaan huomioiden koiran tulokulma, lähtökulma, esteiden etäisyyden, vauhti jne. Niin perusteellista ja perusteltua.

Ja sitten hehkutuksesta itse treeniin, alla Lukkarisen Jarin taiteilema ratapiirros päivän harjoituksesta:

Ensin vedettiin kisamaisesti 1-19 ja päästiinkin Rapen kanssa virheettömästi 1-18, mutta olipa aika hektistä sekä kohta lähtee lapasesta ja lujaa -oloista menoa. Tämän jälkeen lähdettiin palastelemaan läpi koko rata ja pienillä säädöillä sain aivan huikeasti aikaa ja rauhaa menooni. Viilaukset esim. aloituksessa selvä heitto takaakierrolle 2 ja heti ennakoivaan valssiin ja jarruun kolmoselle luottaen, että koira lukitsee esteen, päällejuoksu seiskalle puolivalssin sijaan, vekki kasille, valssiin kunnon liike 11, nopeammin liikkeelle niistolta 14, ennakoivaan valssiin rytminmuutos esteelle 15, valssilla välistäveto, niistosokkari 17, sylivekki ennakovaan valssiin hypylle 21 ja takaakierto & päällejuoksu 25-26, vekki 27, takaakierto & päällejuoksu 30-31. Monet kohdat olivat Rapsulle luonnostaan helppoja, koska sillä on niin vahva ohjaajahakuisuus esim. putkelle 18 viennissä tai hypylle 33 vedossa/pakkovalssissa ei ollut mitään hankaluutta, koska Rapenhan saa haltuun ihan missä vaan ja milloin haluaa.

Oleellista ohjaukseni parantamisessa oli ylipäätään se, että heti kun Rapsu lukitsee esteen pitäisi minun kiitää kohti seuraavaa kuviota eikä jäädä ihailemaan sen menoa. Olen vaan aina pelännyt, että jos ennakoin liikaa, ohittaa Rapsu esteet, mutta eihän se ohita vaikka miten ennakoisin, jos vien samalla kuitenkin ohjauksen loppuun. Kuulostaa simppeliltä, mutta vauhdissa hankalaa. Ylipäätään valssin aloituksessa rintamasuunnan suuntaaminen koiran ponnistuskohtaan oli uutta. Tiesin kyllä, että rintamasuuntaa pitää kääntää, mutta nytpä tiedän kohdankin mihin sen kohdistan :)

Palaute oli rakentavaa, kannustavaa, hyvää. Minä niin nautin. Tämän tunteen kun saisi pitää.