Sanani söin

Sunnuntain radat olivat samantyyppisiä kuin lauantainakin. Ulkomaan elävä edellytti asiaankuuluvasti koiralta esteiden teknistä osaamista ja itsenäisyyttä sekä ohjaajalta koiran hallintaa, ennakoivaa ohjausta ja ymmärrystä oman liikkeen merkityksestä koiralle. Kovin paljon ihmiset valitsivat ohjausvaihtoehtoja ja juoksulinjoja, joissa ei ollut mitään selkeyttä koiralle.

Hauskaa oli löytää uusia treeni-ideoita, joita esteiden ja estekulmien mielikuvituksekas käyttö loi. Aivan mahtiratoja! Siis profiililtaan, ei meidän suorituksina ;) Jokaikinen rata olisi ollut mentävissä, mutta ei me niitä oikein menty ihan vaan omaa huonouttamme. Hylkäävät virheet tulivat tilanteissa, joilla ei ollut mitään tekemistä radan haastavuuden kanssa. Ihan perusmunausta a la Heidi.

Ensimmäinen rata oli mitä oli. Hötkeltämistä. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että sunnuntain toinen hylly meni aikalailla Rapen piikkiin. Jätin Hapen lähtöön ja tepastelin asemiini. Kun rupesin ottamaan Rapsua hypyn yli, niin mitä silmäni näkevätkään? Rapsu on pesemässä peräpäätään kaikessa hartaudessa eikä kuule mitään. Lussun lussun lupu lupu. Koetin siinä sitten mölistä ja lopulta typy havahtui puuhistaan ja tassutteli tyytyväisenä tyköni jättäen esteen välistä, koska oli tainnut jo unohtua, että missä sitä edes ollaan. Ihme, jottei taskupeiliä ja kampaa kaivanut esiin ja alkanut sukimaan korvakarvojaan, jotta olisi etupääkin kuosissa. Tuolta pohjalta oli hankala lähteä rataa tappamaan, kun teki mieli tappaa joku muu.

En kuitenkaan tappanut vaan lähdettiin metsään haistelemaan pupujen polkuja ja meditoimaan. Tunaroinnit saatiin mukavasti nollattua ja viimeiselle hyppikselle lähdettiin rennoissa fiiliksissä. Rata oli tosi hauska ja olisi sopinut kuuliaiselle Rapsulle erinomaisesti, mutta minulla olikin mukanani lapasesta lähtenyt Nuusku Jr. Alun hyppysuora järkytti minua, koska olin aivan varma, että ei Rapsu varmasti ole varastamatta viikonlopun kuudennessa startissa. Yllätyksekseni typy nakotti paikallaan, että pääsin sinne minne halusinkin ja lähti liikkeelle kutsusta. Koin, että nyt mennään ja lujaa! Mentiinhän me, mutta Rapsu irtosi suorittamaan melkoisen monta rataan kuulumatonta estettä väliin. Niin huikea lopetus! Oli aivan parasta saada vetää hullun kanssa hyvällä sykkeellä. Iloisesti metsään on mukava slogan.

Kokonaisuutena viikonlopun reissu oli mitä oli. Tulokset jäi tulematta, mutta hyllyistä kaksi oli tosi hyviä ja yksi hirmuisen hauska, ainoastaan kolme oli hanurista, joten kai tästäkin voi olla tyytyväinen. Ehkä. Muita osin reissu oli varsin mieleenpainuva ja siitä kaimani onkin mukavasti kirjoittanut. Ja kiitos Maijalle, Frodolle ja Focukselle matkaseurasta :)