Kemin kisareissu alkoi perinteisellä Ohjaaja on puolikuollut -teemalla. Flunssaa pukkasi jo lähtiessä ja paikanpäällä saatu ruokamyrkytys vei viimeisetkin mehut. Yö meni horkassa täristessä, vatsakipujen ja oksennuksen seurassa. Tosin surkeuttani uikutellessani ei suuresti häirinnyt naapurihuoneiden koirien mölinät, melkoisen järkyttävää melua pitivät pitkin yötä.
Päivän ohjelmassa oli kaksi Alen Marekovickin rataa ja yksi Jari Tienhaaran. Kroatialaisen rataprofiilit olivat eksoottisen veikeitä, hirmuisen ahtaita sumppuja, joissa pyörittiin ja hyörittiin ilman, että vauhti katosi mihinkään. Esteiden ohitukset olivat suuressa osassa ja ohjatakin piti osata. Radat vaikuttivat ensin aivan käsittämättömiltä, mutta rataantutustuessa huomasin niiden olevan vallan mentävissä ja jopa suosivan Rapsun kaltaisia lähellä työskenteleviä koiria, jotka haluavat mennä sinne minne pitää eikä sinne minne sattuu huvittamaan. Tienhaaralla oli myös hilpeä rata, jossa sai vaihteeksi paahtaa täysillä suoraa ja pyöritellä hieman.
Ensimmäinen rata kaatui huonovointisuuteeni. Olin melkoisen heikossa hapessa ja mietin kannattaako edes startata. Seuratovereistani näytin kamalalta, suorastaan kuolleelta. Douppasin itseni kuitenkin kunnolla, koetin kuitenkin leikkiä sisukasta ja lähdin urheana radalle. Rapsuli meni aivan huikean hienosti hankalat kuviot, ei kaatunut ansoihin eikä kaatunut muutenkaan. Minä möhlin aivan palikan takaakierron hätiköimällä ja ohjaamalla Rapsun pois takaakierrosta, jota se jo haki. Kiva hylly se oli, joskin oksetti hitusen ja meinasin juosta täysillä päin A-esteeen lapetta.
Toinen rata oli hirmuisen hieno! Rapsu oli aivan liekeissä ja niin mahti eläin! Sorruin kuitenkin tyyppivikaani eli hutiloin jälleen takaakierrossa kohdassa, jossa ei ollut mitään syytä kiirehtiä, ei mitään paniikkia, ei mitään aihetta munaukseen. Jätin kuitenkin sen viimeisen askeleen ottamatta, koska Rapsu oli jo siivekkeen kiertoon menossa, niin ehtisinpä mukamas sitten seuraaviin asemiin paremmin... juuripa niin. Rapsuli kilttinä tyttönä "korjautui" takaakierrosta ja vastasi muuttuneeseen ohjaukseeni. Mutta muilta osin oli niin huikeaa menoa. Sain ennakoivat valssit niin hienosti paikalleen (kiitos vaan Jänesniemelle), että kinkkinen pyöritys ei ollut kinkkistä nähnytkään. Raspulin putkista kääntymiset olivat aivan buenoa sekä keppien haku oli hurjan loistokas, olisin voinut lyödä 50 euroa vetoa, että siinä olisi mennyt pieleen, mutta ei. Pätevä.
Kolmannesta radasta ei kannata juuri puhua, ihan meni pusikkoon kaikilta osin. Ransupansu varasti lähdössä ja minä sekoilin minkä ehdin. Turnauskestävyys oli jossain muualla kuin minussa. Ensimmäisen kommelluksen jälkeen olin kyvytön kokoamaan itseäni ja koko rata katosi päästäni. Luikittiin sitten lyhintä tietä maaliin. Mutta ehkä sitä ei voi olettaa aivojen toimivan enää neljältä iltapäivällä, jos edellinen sisällä pysynyt ravinto on nautittu vuorokausi sitten.
Mutta noin kokonaisuutena kaksi rataa kolmesta oli oikein hienoja, vauhdikkaita ja mentiin kunnon asenteella. Pienen pieni virhe molemmissa, mutta toisaalta tuo moka on toistunut jo niin monesti, että ohjaaja on saatavat jatkossa siltä osin kuriin. Huomenna en aio möhliä yhtään takaakiertoa. En hosu yhtään. En.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti