Vesipelastuksen kuivaharjoitustreenit eivät olleet kovin kuivat vaan saimme kunnon Suomen kesä tunnelmaa räntäsateessa. Teeman oli jälleen viennit maalla nakottavaan kumiveneeseen avustajaa vaihdellen.
Nuuskulle palautin ensin viennin mieleen omalla vientiesineellä. Aivan täydellistä menoa, napsakka vienti, jonka jälkeen Nuusku tuli vauhdilla hakemaan palkan minulta. Oman vientiesineen jälkeen otettiin toistoja pelastusliiveillä. Nuuskis oli tosi pätevä ja teki kaikki kuten pitikin.
Rapsulla otettiin toistoja omalla vientiesineellä. Rapsukka sinkosi innolla veneeseen asti, jossa alussa sylki esineen suustaan palkan toivossa, mutta parin kerran jälkeen saatiin hyviä toistoja siten, että esine pysyi suussa siihen asti kunnes avustaja sen otti. Oikein mallikasta vientiä Rapsulta ja huomasin, että Rapsuttimella pitää olla namipalkka viennissä, niin silloin sillä pysyy vauhti semmoisena, että aivot säilyy hyvin mukana.
Toisella kierroksella harjoiteltiin Nuuskun kanssa pitkän köyden vientiä. Nuusku lähti innolla vientiin ja vei hienosti veneessä olleelle avustajalle, mutta ei meinannut raskia jättää sitä köyttä sinne, kun sanoin vain "irti" eikä avustaja sanonut mitään. Nuuskuhan irrottaa kiitos-sanasta, mutta sitä ei saa kokeessa käyttää vaan "irti" pitäisi sanoa. Nooh, otettiin sitten kuitenkin helpomman kautta, kun ekaa kertaa pitkää köyttä treenattiin ja avustaja sanoi "kiitos" ja sen jälkeen kutsuin Nuusku palkattavaksi rantaan. Toistot meni hyvin, Nupa jätti koyden suosiolla kiitoksesta.
Rapsun kanssa otettiin toisella kierroksella ekan kierroksen toistoa. Ensimmäisillä vienneillä Rapsu painoi veneeseen semmoisella innolla, että jäi sinne etutassuilla seisomaan useiksi sekunneiksi. Outo eläin, pikkuinen akrobaatti. Muutaman toiston jälkeen homma näytti oikein hienolta ja niitä hienoja toistoja saatiin runsaasti.
Aivan mahtavan kivat treenit oli jälleen. Nuusku on niin megapätevä ja Rapsu tulee vahvasti kohti pätevää. Hauskinta oli huomata molempien vepehulluus vaikka vettä ei ollut lähimaillakaan. Vuoroaan odottaessaan Rapsu väpätti ja tärisi ja vikisi enemmän kuin koskaan, on se vesipelastus vaan niin parasta. Nuusku puolestaan odottaessaan tuli siihen tulokseen, että odotettu on jo ihan tarpeeksi ja onnistui aukomaan auton oven! Toivottavasti tässä tapauksessa kyse oli tuurista eikä taidosta.
2 kommenttia:
Nuusku on taidokas kun saa jo auton ovetkin auki =)
Joo, vähän turhan taidokas :) Toivon kovasti, että se onnistui sen vahingossa auki huiskimaan eikä siten ollen ota jatkossa tavaksi. Mutta pitää laittaa jatkossa takaovet lapsilukkoon, niin ainakin vähenee ovet mistä voi ulos tunkea. Etuoviin sitten jotkut munalukot...
Lähetä kommentti