Kevät on saanut luppakorvien kirsuihin vipinää. Metsälenkeillä molempien ilmeet ovat autuaat ja tassut kuljettavat sinne minne kuono näyttää. Oikein huomaa miten molempien sielut lepäävät vaistojen viedessä. Pitkiä metsälenkkejä onkin ollut erityisen nautinnollista tehdä, kun lumet ovat huvenneet ja reittejä on päässyt laajentamaan sinne minne Micran maasto-ominaisuudet eivät talvikeleillä yllä.
Nuusku ja Rapsu ovat törmänneet useisiin keväisiin luonnon ihanuuksiin. Ensimmäiset joutsenet on bongattu jo ajat sitten ja kokonainen supikoiralauma havaittu tällä viikolla. Tässä nurkillahan on yksi supikoira jättänyt talviunet väliin ja hillunut vainuttavana läpi talven, mutta nyt sen kaveritkin ovat kömpineet nokosilta esille ja ne liikkuvat neljän laumassa. Nuuskun ja Rapsun mielestä supikoira on yhtä kuin paisti ja se näkyy sekä kuuluu kohtaamisissa.
Perushiipparointien lisäksi olemme käyneet juoksulenkeillä ja tänään juoksulenkkeilyyn on lisätty maastojuoksuominaisuus. Kävimme Akun ja Ellan kanssa Jamiskalla tunnin verran juoksemassa. Koska viipotimme metsässä, poluilla, mättäillä, hakkuuaukeilla, lumessa ja liejussa kaukana sivistyksestä, ei vedetty crossivehkeitä päälle vaan molemmat saivat juosta vapaana omaan tahtiinsa. Nuuskun tahti oli suurinpiirtein minun tahtini, välillä Nupa kävi kirmaamassa omiaan keulassa ja sivuilla, tutkailemassa mitä kuusten alta löytyy, mutta pääosinhan se juoksi vierellä kuin paraskin vaunukoira. Ehkä se luulee olevansa dalmatialainen. Paremmin Nuuskulla kuitenkin juoksu kulkee vapaana kuin crossivaljaissa, koska Nuuskuhan on tunnetusti oman elämänsä sankari, omien polkujen kulkija, arvonsa tunteva ja nauttii tiedosta, että se on mukana siksi, koska se haluaa eikä siksi koska on pakko. Rapsu puolestaan rälläsi ja rellesti Ellan kanssa ainakin kolme kertaa sen mitä me Kaisan kanssa juostiin, joten ei ole ihme, että uni maittaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti