torstai 22. huhtikuuta 2010
Linjauksia
Yllä olevan Kaisan treenin teemana oli linjaukset. Ensimmäisenä pätkänä tehtiin punaiset 1-10. Nuusku oli vallan hilpeällä tuulella ja sen kanssa oli oikein mukava treenata. Nuusku kulki kuin unelma. Nupa kääntyi korealla vekillä kakkoshypylle ja siitä sukelsi putkeen. Linjasin otusta hypylle 4, jolloin saatiin kiva tykitys putkeen 5. Noh, ekalla kerralla hilluin omiani ja sain Nuuskun kuvassa näkymättömille putken 5 oikealla puolella olleille kepeille... Hypyn 7 jälkeen tuli alussa melkoinen kaarros, mutta kun sain ohjaukseeni ryhtiä ja rohkeutta eli uskalsin vekata Nuuskua seiskalle niin käännös kasille oli napsakka. Loppu oli heleppo.
Rapsuttimen kanssa pääsin helpommalla, kun olin hinkannut ohjauslinjani Nuuskun kanssa suhtkoht kohdilleen. Hienoa menoa :)
Toisena treeninä oli vihreät 1-11. Minulla meni tovi jankatessa vastaanottovalssia hypylle 4, mutta kun sain sen kohtuullisesti pelittämään enkä jäänyt Nuuskuttimen jalkoihin tuli pätkästä 5-7 aika kiva. Olisi siinä voinut hieman vielä linjoja nipistää, mutta oma liike oli sen verran tahmeaa, että parempaan en kyennyt. Putkeen 10 Nuuskutin sujahti parhaiten puolivalssilla.
Rapsun kanssa sama pätkä oli hauska. Alku meni kivasti hypylle 5 asti, mutta siitä Rapsuli sitten sujahteli putkeen iloisesti ja monta kertaa :) Rapsukka liikkuu tsäpäkämmin ja olin sen verran helisemässä neloshypyn jälkeisessä valssissa, että en oikein ehtinyt jatkossa mukaan. Sain homman kuitenkin pelaamaan, kun hoksasin kääntää myöstyneen valssini vahvuudeksi ja vääntää siihen perään vekkiä vitoselle, niin jopas mentiin hienosti. Puolivalssilla Rapsunkin putkeen 10 laitoin, tosin piti olla tarkkana, että vastakkainen räpylä ei heilahtanut yhtään liian aikaisin tai muuten Rapsutin kiepsahti ennen hyppyä ympäri.
Oikein oli kivat treenit. Tosin masentavahan tuo oli huomata, että jos pitää kyetä linjaamaan linjauksen perään niin aika pian ohjaus ontuu ja pahasti, mutta mukava oli huomata, että kun ohjaus toimi, niin niin toimi elukatkin. Aika hyvin sain jo pidettyä käsiä siellä missä pitikin eli tarvittaessa lähellä vartaloa eikä aina vaan heilumassa ympäriinsä kuin propellit.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti