keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Kirsun viritystä

Kävimme eilen hullerien lauman kanssa uimassa, metsälenkillä ja sen jälkeen vedimme jäljet, jotka ajettiin tänä aamuna. Viimeistelytreeniä viikonlopun kokeeseen siis.

Nuuskun jälki oli mukavan mittainen ja siinä oli kolme makausta kulmissa. Nuuskutin suoriutui jäljestä hienosti, pysyi jäljen päällä koko ajan ja merkkasi makaukset selvästi. Ainoa kehittymistä vaativa asia jäljellä oli ensimmäisen 30 metrin eteneminen. Nuuskutin pursuaa intoa ja se näkyy kiihkeänä eteenpäin hönkimisenä, meno ei ole rauhallisen varmaa vaan hieman sykyilevää. Nuusku menee kyllä silloinkin selkeästi jäljellä, mutta itselle tulee sellainen olo, että jos jäljen alkupätkän poikki menisi jokin kavioura tai vastaava, niin tuolla pyyhältämisellä on helpompi hairahtua väärälle jäljelle. Minun pitäisi siis saada alku rauhallisemmaksi ja yhtä maavainuiseksi kuin Nuuskun jäljestys muuten jäljellä on, mutta en oikein tiedä miten sen tekisin.

Rapsulla oli lyhyt jälki, jossa harjoiteltiin suorilla olevien makausten merkkaamista. Rapsu merkkasi kaikki makaukset hienosti, tosin niihin oli haudattu pari maksanpalaa, jotta niitä oikein kaiveltaisiin. Ekalla suoralla Rapsu ehti hotkaista myös jonkin myyrän, mutta en siihen takertunut, koska se tehtiin vauhdikkasti jäljestystä keskeyttämättä. Siimahäntä osui epäonnekseen kuonon ja verijäljen väliin, ja minä ehdin tajuta asian vasta siinä vaiheessa kun takajalat vilahti suupielistä sisään ja kurkussa näkyi nielaisu. Rapsun jäljelle sisältyi myös metsätien ylitys ja sen Rapsu hoiti oikein mallikkaasti. Rapsu kuitenkin pettyi loppumakauksella, koska siellä oli vain ruokakuppi eikä sorkkaa ollenkaan. Se jäi harmittamaan minua suuresti, sillä tiesin, että Rapsusta sorkka on paras palkka jäljen päässä, mutta koska minulla ei sorkkaa ollut, kuvittelin ruokakupin herkkullisella muonalla korvaavan tilanteen. Nuuskulle se sopiikin, mutta Rapsulle ei. Seuraaviin treeneihin on ehdottomasti saatava sorkka, jota Rapsu saa paijata niin paljon kuin tykkää :)

2 kommenttia:

satu kirjoitti...

No voi, oishan meillä ollut sorkka! Topistakaan superherkku possunkorva oli väärä palkka jäljen päässä. Sorkka sen olla pitää.

Heidi kirjoitti...

Jep, ensi kerralla sorkka mukaan!