Lahikaisen kivat kolme rataa paahteisessa Varkaudessa menivät aikalailla heikonlaisesti. Rapsu oli vauhdikas ja vedossa, ohjaaja ihan pihalla. Voi jos minä joku päivä opin ohjaamaan Rapsutinta. Nyt ohjaus onnistuu jo teoriassa. Rataantutustumisessa tiedän miten Rapsu milläkin radalla viedään, mitkä ovat kinkkiset kohdat ja miten niistä selvitään. Muttta mutta. Kun tuomarin pilli soi ja Heidin jalat alkaa heilumaan, niin Heidin päästä katoaa tietoisuus siitä minkä koiran kanssa sitä oikein juostaan. Ohjaus muuttuukin Nuuskun ohjaukseksi eli Rapsu ei ymmärrä sitä.
Nuusku lukee minun ajatukset, ja jos ajatukseni ovat sumeat, niin Nuusku lukee rataa. Rapsu ei lue ajatuksiani eikä rataa vaan minun ohjausta. Rapsu haluaa tehdä niin kuin minä näytän, se haluaa juosta lujaa ja tehdä parhaansa. Sen silmistä paistaa into ja miellyttämisenhalu - enkö ollutkin hyvä, teinhän oikein? Ja Rapsu onnistuu, se tekee juuri kuten näytän, harmi vaan, että näytän omiani.
Jos jotain positiivista päivän kirmailuista etsii, niin valtava vauhti, ilmiömäinen into, järisyttävät juoksukontaktit ja kauniit kepitykset. Rapsu oli ihana.
2 kommenttia:
Hienoa että Rapsu on jälleen löytänyt vauhtinsa kisoissa!
Jep, se oli hienoa! Rapsutin ei helteessä hyydy :) Vielä kun se oppisi rakastamaan esteitä minua enemmän niin hyvin menis.
Lähetä kommentti