Kolmenkopla Jamiskalla puolukkatilannetta tsekkaamassa.
Trio on ottanut tuntumaa uuteen kotikoloon sanottuamme viime viikolla hei hei kymmenvuotiselle noljakkalaisuudelle. Hieman mietitytti raskiiko luopua mahtavista lähilenkkimaastoista, mutta ainahan sinne pääsee takaisin, jos kaiho iskee.
Läksiäisiksi nautiskeltiin kaurapellon herneistä...
..ja vilkutettiin lampaille.
Muuttokuorma matkasi lähiöstä ruutukaavalle...
...jossa aamulenkillä voi nauttia aamiasta kauniissa maisemissa.
Söpö Nuusku Jokkarilla.
Uuden petipaikan testaus.
Nojatuolin takainen kolo on Rapsun ja Sisun suosikkipaikka päikkäreille.
Kaikki ovat sopeutuneet uusiin kuvioihin helposti. Kuvittelin, että keskustan sykkeessä oma syke nousisi, mutta höpsis, kotiovelta on puolitoista korttelia kirkolle, jonka kupeesta alkaa rauhoittava joen virtaus ja viehkot rantapolut, joita pitkin pääsee metsiin saakka. Ei nouse syke ei, mukavaa on ollut varsinkin, kun nelijalkaiset pistävät parastaan ja antavat käytöksellään ymmärtää syntyneensä citykoiriksi (lue: ei tartte hävetä).
Käytiin viime viikolla tekemässä Sisun kanssa pikkuisen läksyjä eli poikkari- ja sylkkäritreeniä. Muutaman esteen teematreenissä ne sujuivat hyvin niin putkiin kuin kepeillekin. Pitää koittaa ympätä ohjaukset taas osaksi isompaa kokonaisuutta.
Lisäksi kipaistiin Sisun kanssa kahdestaan treenaamassa treeniryhmäläisilleni kyhäämäni alla olevat kuviot. Vedettiin onnistunutta settiä hyvällä fiiliksellä ja tuntui vallan mukavalta, että leijeröiminen pakkovalssiin (12) onnistui leikiten ja backlap (13) pelitti osana muuta kokonaisuutta! Yleensähän räpellän moiset. Kontaktit olivat superhienot, keinu on nykyään sitä hienompi mitä enemmän sivuttaisetäisyyttä annan. Ymppäsin mukaan pari läksyksi tullutta takaakiertovalssiakin (4, 15) ja eipä nekään tökkineet, mutta noissa etenemislinja oli toki helppo, joten ensi treeniin hankalampi kulma. Jospa ne sitten ruotuuntuisivat.
Lauantain kisoissahan tämä ilmiömäinen taituruutemme ei näkynyt. Toivottavasti siellä välittyi kuitenkin hyvä fiilis vaikka teinkin muutamia epäkelpoja ohjausvalintoja. Eka rata oli makea toiseksi viimeiselle esteelle saakka, mutta siinä sitten olin sen puoliaskelta myöhässä. Mietin rataantutustumisessa kohtaan kahta vaihtoehtoa ja jälkiviisaana voin todeta valinneeni väärän. Toinen rata oli keskivaiheilla katastrofaalinen johtuen siitä, että minulla ei ollut kohtaan mitään työkaluja ja se näkyi. Kun ei ehdi ohjaamaan eikä etänä osaa, niin eipä siinä sitten jää jäljelle kuin räpeltäminen. Se harvemmin on se toimiva metodi. Viimeinen rata sisälsi samaa kunnon tekemisen meininkiä kuin ekakin, mutta siinä valitsin peruskäännön sylivekkiä vaativaan kohtaan, jolloin Sisu alitti riman ja oli siellä joku valssikin aikalailla myöhässä, joista kiellot, kun otus lennokkaasti laskeutui suoraan estelinjojen taakse. Mihin on kadonnut kykyni valssata? Tolleriloihen kanssa ennakoivat valssit olivat bravuurini, nyt valssit aiheuttavat lähinnä huvitusta; niin myöhässä, niin valuvat, niin jo lähtökohtaisesti väärin sijoittuneet. Sisulla jäi myös hieman petrattavaa: molemmilla aksaradoilla toistui itsensävapauttaminen puomilta, ensimmäisellä kelpillä oli NIIN KIIRE ja jälkimmäisellä se ahdistui tuomarin takaapäin kohti rynnimisestä. Kokonaisuutena kuitenkin hyvää settiä, plussaa oli enemmän kuin miinusta ja erityistä plussaa ratojen jälkipuinnista itselle. Nyt on löytynyt itselle toimiva tapa, joka nostaa hyvän vireen seuraavalle radalle vaikka edellisellä olisi tullut tunaroitua.
Viherpeukalo maaseudulla marjastuksen lepotauolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti