tiistai 2. elokuuta 2016

Kisat, palauttavat ja kirsuttelut

Parasta kisareissulla: lämmittelyt ja jäähdyttelyt polskutellen.

Lauantain kisat olivat aikamoiset. Rataprofiilit eivät olleet nopean koiran kanssa ihanteelliset; olisi pitänyt ehtiä pisteestä A pisteen B kautta pisteelle C nanosekunnissa. Ensimmäinen rata olisi kuitenkin ollut tehtävissä ja siinä homma kosahti lähinnä omaan kiireen tuntuun, jota en osannut naamioida itsevarmuudeksi. Ei semmoinen hätäinen höseltäminen mene Sisulle läpi. Toinen rata puolestaan oli profiililtaan kohtuuton, ei ollut kyllä kakkosluokkaa ollenkaan, ja sisälsi kohtia, jotka eivät avautuneet. Mitä ihmettä niillä oikein haettiin? Radalla ei ollut mitään jakoja mihinkään, koska en radalle mennessä tiennyt mitä onnistuminen minulta edellyttäisi. Mutta jos jotain hyvää, niin tulipahan treenin aihetta.

Maanantaina suunnattiin Marin ja Binjan kanssa hallille ottamaan Se Kaamea Toinen Rata haltuun. Viriteltiin alla olevat radan oleelliset kuviot halliin kisamitassaan ja sitäpä sitten pähkäiltiin. Mutta hei, puolitoista päivää ajattelua ja useamman vaihtoehdon testaaminen tuotti tulosta: kylläpä vaan löytyi oikeat kuviot ja otettiin rata haltuun! Sisu oli ihan hurja ja tuli kovalla kisa-asenteella. Aivan huikeat treenit ja onnistumisen fiiliksiä! Edelleen olen sitä mieltä, että se ei ollut kakkosluokan rata, mutta se oli tehtävissä nopean koiran kanssa sujuvasti ja vauhdikkaasti, mutta ei ihan sillä viiden minuttin rataantutustumisella :D Ihan törkeän uljaasti lensi kelpi vaikka itse sanonkin! Rata on erinomaisen hyvä treeniprofiili, suosittelen.

Keppien jälkeen oli vielä loppusuora, jota en jaksanut tuhertaa.

Eilen illalla vedettiin Satun kanssa soiseen metsään jäljet muhimaan. Aamulla (jälkien ikä noin 14 tuntia) paineltiin nuuhkimaan jäljet. Hieman minua jännitti yöllisen rankkasateen vaikutukset Sisun jäljen suolle vedettyyn osuuteen, mutta ihan suotta. Sisu selvitti vaikeaan ja vaihtelevaan maastoon tehdyn jälkensä erinomaisesti; ei antanut huumaavasti tuoksuvien suopursujen sekoittaa kirsua saati ojiin kompuroivan ohjaajan hidastaa menoa. Nuusku ja Rapsu nuuskuttelivat oman helppoon maastoon tehdyn seniorimittaisen jälkensä erinomaisesti. Tosin Rapsutin pettyi jäljen lyhyyteen, joten ensi kerralla pitää tehdä sille hieman pidempi. Kaatona majaillut sorkka ilahdutti kaikkia :) Myös treenikaverit nuuskuttelivat erinomaisesti, joten olipa erinomaista! Erinomainen jengi kävi vielä loppulenkillä kimpassa ja dippautumassa suolampeen.

Nuusku Suuri I jäljestää

Ei kommentteja: