Rapsu liittyi Nuuskun juoksukerhoon, joten puolen vuoden tauon jälkeinen kisakentille paluu jäi lauantaina tekemättä. Toivottavasti juoksut pitäytyvät perinteisessä pituudessaan, jotta päästään marraskuun alussa mukaan Pohjois-Karjalan Pelastuskoirat ry:n järjestämälle rauniokoirakurssille. Odotan tuota niin innolla!
Tällä viikolla Nuuskuli nautiskeli Helin hellistä käsistä ja sai puhtaat paperit; lihakset ovat priimakunnossa ja eläkeläispäiviä voi viettää notkeana. Lisäksi Nupa kävi elukkalääkärissä veriarvokontrollissa. Nuuskulihan on nauttinut Arthroflex-lisäravinnetta kuntoutumisestaan asti, joten testattiin, että litku ei ole nostanut Nuuskun veren sokeriarvoja kuten joillekin on kuulemma käynyt. Sokeriarvojen lisäksi Nupalta tsekattiin maksa- ja munuaisarvot, koska ikää on. Kaikki arvot olivat kunnossa ja ELL sanoikin, että Arthroflex ei sovi diabeetikoille, mutta terveelle koiralle sopii hyvin. Jatkossa veriarvot voi tarkastaa vuoden välein oman mielenrauhan vuoksi.
Molemmat luppakorvat pääsivät pitkästä aikaa treffaamaan Siiriä ja Raisaa. Ihana ja kaunis tollerityttölauma viipotti tyytyväisenä pitkin metsää välillä marjastaen, nuuskutellen ja muuten vain hilluen. Paras tapa viettää aurinkoista syyspäivää :)
5 kommenttia:
Oi, kuulostaapa kivalta tuo rauniokoirakurssi! Innostuisikohan Zorro moisesta tai toisin sanoen uskaltaisikohan...
Joo, tulkaa tekin! Satu ja Viirukin on tulossa, joten kohtahan siellä on kaikki tutut :) Kyllä mie uskon, että Z siitä innostuisi, voisihan se alussa olla jännää, mutta herkkusuuna rohkaistuisi varmaan nopsaan :)
Ettei tuttavat tähän loppuisi niin mekin olemme tulossa :)
Aivan loistavaa! Monellakos lättysellä sie Minna olet tulossa?
Kurssi on kuulema täys, joten myö ei päästy moista toimintaa kokeilemaan :(
Lähetä kommentti