torstai 28. heinäkuuta 2011

Road Trip, osa 2: Jalat ristissä yli Itämeren

Matkapäivät 1-4: Joensuu - Helsinki - Rostock

Suuri Matka alkoi varsinaisesti Helsingistä, sillä retkessä Joensuu-Helsinki ei ollut mitään uutta. Mutta että laivalla yli Itämeren! Siinä olikin jo kaikkea jännää. Vastaisuuden varalle, jos on mahdollisuutta valita, koettaisin varata sellaisen laivamatkan, jossa tunteja kestävä laivaan jonotus tapahtuisi viileinä aamu- tai iltatunteina eikä kuumimpaan aurinkoiseen aikaan tai sitten hankkisin webastoidun auton. Onneksi meillä oli jotain pyyhkeitä matkassa ja vettä, joten takapenkkiläiset sai käärittyä viilentymään märkiin pyyhkeisiin. Ilmastoidusta autostahan ei ole iloa silloin kun auto ei ole käynnissä.

Laivamatka Helsingistä Rostockiin Tallinkin rahtilaivalla meni mainiosti. Tosin laivassa koirilla olisi pitänyt olla kuonokopat eikä hytin sänkyihinkään olisi saanut mennä, mutta höpöhöpö. Nuuskulla ja Rapsulla on niin kauniit kuonot, että ei niihin mitään häkkyröitä laiteta rumentamaan eikä niitä kyllä ollut yhdelläkään laivan koirista. Eikä niitä kyllä kukaan siellä oikeasti edes edellyttänyt. Ja minä en saa unta, jos minulla ei ole karvaisia kavereita kainalossa. Tosin laivayön Rapsu näki niin villejä unia, että seinä vaan kopisi ja kylkeen sateli potkuja tassujen vispatessa, joten tiedä siitä omasta nukkumisesta.

Hytissä uni maistuu.

Meillä oli mukava ikkunallinen hytti, iloja, joista pääsee nauttimaan, kun tekee matkavarauksen  viimetingassa, jolloin on jäljellä enää A-luokan hyttejä. Rapsu kotiutui paattiin välittömästi, tarkkaili satamassa lastaustoimia hytin ikkunasta ja pitkästyttyään telkkariinsa kävi unille. Nuuskulla matka lähti hieman varovaisemmin käyntiin ja Nuuskuli kuunteli laivan ääniä valppaampana, mutta nopeasti Nupakin rentoutui ja vetäisi koivet kohti kattoa.

Kaverukset viihtyivät hytissä, pommpivat sulavasti sängyltä sängylle ja Nuusku käytti välillä yöpöytää siltana. Kerran ehdin jo ilahtua jalkoihini loikanneesta lämmittäjästä, kunnes huomasin kiintymyssuhteen olevan yksipuolinen ja Nuuskun rakkauden kohdistuvat viereisellä pöydällä olevaan Toblerone-halkoon. Nuuskulle olisi suklaa maistunut.

Kannella olisi ollut mielenkiintoisempiakin asioita kuin poseeraaminen kameralle.

Hytin lisäksi kaverukset hengailivat laivan kansilla. Sää oli mainio ja tuuli toi merellisiä tuoksuja kuonoihin. Välillä tuuli niin, että korvat nousivat pystyyyn ja välillä meinasi paahtua auringossa. Pelastusliivilaatikoiden päällä oli mukava makoilla ja tähyillä tulevaan. Rapsu vetäisi merituulen huminassa myös päiväunet. Kannella olevat koirien vessalaatikot olivat molemmista aivan kuvottavia. Ne olivat kyllä puhdistetut ja sillä tavoin siistit, mutta eihän arvonsa tuntevat tyttökoirat mene mihinkään hajuisiin kusilaatikoihin, ei. Laatikot aiheuttivat kuonojen rutistelua puhtaiden hankien koirille. Nuusku pidätteli 20 tuntia, jonka jälkeen antautui ja vetäisi pissit laatikon viereen tyyni ja järkähtämätön "tähän pissin, lootaan en mene" ilme kuonollaan. Seurapiirirakkoisempi Rapsu sinnitteli peräti 23 tuntia, mutta ei sekään laatikkoon antautunut vaan kannelle.

Jatkoa ajatellen en enää matkaa hienohelmojen kanssa näin pitkää laivamatkaa vaan hieman lyhemmän, jolloin pidättelyn ei tarvitse mennä aivan terveellisyyden rajamaille. Enkä valitse Tallinkin rahtilaivaa myöskään onnettomien ruokien vuoksi, ei ollut mikään kasvisyöjän taivas vaan pääsin nauttimaan ravinnoksi perunoita kolmessa eri muodossa (perunasalaattia, perunamuussia ja paistettuja perunoita) sekä kahdeksaa erilaista jälkiruokakakkua, joista kaksi oli hyviä.

Luppakorvaset herättivät laivassa ansaittua ihastusta ja niitä rapsuteltiin yllinkyllin. Yllätyksekseni kaikki tunnistivat rodun, vielä jokunen vuosi takaperin tolleria tuntenut juuri kuin tollerin omistajat. Typyjen käytös laivalla oli oikein mallikasta ja ne pääsivät vaihtamaan kuulumisetkin muutaman ulkolaisen lajitoverin kanssa.

Päästyämme Saksaan joskus kymmenen aikaan seuraavana iltana, suuntasimme ensimmäiselle viherpläntille, jotta kaverit pääsivät kunnolla tarpeilleen. Sen jälkeen suunnistimme yöksi etukäteen varaamaamme edulliseen Gästhausiin, jonne oli kartasta, ajo-ohjeista ja navigaattorista huolimatta niin hankala löytää, että alkoi tympimään koko lomalle lähtö. Lopulta pääsimme perille, pelottavaan sataman lähiöslummiin, jossa hiippaili ja notkui niin epämääräistä porukkaa, että autoon unohtunutta tavaraa ei uskaltanut enää yöllä lähteä hakemaan ja uskoa auton jälleennäkemiseen aamulla ei ollut.

Valokuvat

Ei kommentteja: