torstai 10. joulukuuta 2009

Liitokoira vauhdissa


Rapsuhapsu Haperoinen lakkasi juoksemasta eilen, joten pääsimme tänään liitelemään :) Nuuskun tihkuessa edelleen sai Rapsutin ihan ikiomat treenit. No oli siellä muut reenikaverit toki, mutta oman lauman ainoana edustajana olo on luppakorvasta aina hieno kokemus :)

Tehtiin ylläoleva tekniikkatreeni. Ensin mentiin punaiset 1-5 ja peilikuvana ne pallerot. Pätkä mentiin siten, etä lähdettiin sisäpuolelta ja vedettiin aidat takaakiertona. Perustreeniä, joka osoittautui kinkkiseksi kolmannen aidan kohdalla. Onhan me takaakiertoja tehty, mutta harvemmin kolmen rivinä ja se näkyi. Rapsu liikkui livakkaan ja olin kolmoselle mentäessä myöhässä ja koska Rapsu lukee liikettä käskyjä enemmän tungin sitä hypylle väärinpäin. Aikani vatkattuani sain ajoitusta paremmin kohdalleen ja homman toimimaan.

Seuraavaksi pääsimme tekemään vihreät 1-6 ja jälleen peilikuvana pallerot. Tämä treeni oli välistävetotreeni. Voi Rapsu-parkaa, joka yritti alkuun iloisesti irrota takaakiertoihin ja ihan pahaa teki pakottaa se käteen! Reppanapolo kerrankin olisi iloisesti irronnut... Nooh, kyllä se hienosti välistävetoihin taipui ja nätisti sylkkärillä vitoselle.

Lopuksi otettiin keltsut ja siniset 1-4 siten, että kolmonen oli takaakierto ja koira heitettiin eri siivekkeen ympäri kuin itse mentiin, onko tuo nyt sitten flippi vai mikä lie termiltään. Olin vallan yllättynyt, kun Rapsuliini taitoi kuvion kuin vanha tekijä vaikka ei olla moisia viskelyitä reenittykään. Yhden kerran olen Nuuskun kanssa tuon kuvion tehnyt, joten uutta oli minullekin.

Erinomaisen kivaa oli. Rapsu puhisi intoa mikä näkyi malttamattomuutena lähdössä sekä lievänä kuulovammana välistävedoissa, mutta minusta Rapsun ajoittainen kuurous on vaan niin hienoa! Aivan mahtavaa on nähdä silmissä kiiluva agilityhulluus ja antaa toisen paahtaa kaikki mitä edessä näkyy.

Ei kommentteja: