maanantai 21. syyskuuta 2009
Tolleriliitoa
Sunnuntain tolleriagilityssa teimme Tuomas Haverilan treenin pienin muutoksin. Ensin otettiin punaiset numerot 1-13. Otin alun ennakoivilla valsseilla, mutta silti kaarros hypyn 2 jälkeen jäi mielestäni liian pitkäksi vaikka siihen oikein vekkiäkin koitin vääntää. Nuuskun heitin kepeille 5 ensin sylkkärillä ja hyvin se sinne taipui, joskin valssin kanssa kuvio oli nopeampi. Rapsun laitoin pelkästään valssilla ja olipa hienoa menoa! Rapsu haki kepit hienosti ja pujotteli hurjaa kyytiä. Rapsutinta ei haitannut ollenkaan, että olin keppien "väärällä" puolella. Rapsun kanssa oli helisemässä hypyllä 9, koska R ei sitä itse suostunut hakemaan ja minun vauhti ei millään riittänyt sinne ohjaamaan. Putkeen 11 laitoin Nuuskun hypyltä 10 oikealla kädellä vetäen ja heittäen, Rapsuttimen kanssa tein valssin välille 10-11, koska muuten R leiskatti vika putkeen. Nuusku haki hienosti putken 12 vaikka jäin toiseen päähän hengaamaan, Rapsulle piti mennä töljöttämään putken 12 oikealle puolelle, jolloin se haki putken eikä juossut välistä minun luo.
Toisena treeninä oli vihreät numerot 1-20. Rapsulla oli ongelmia hahmottaa pituusestettä hämärässä valaistuksessa, se veti siitä tyylikkäästi ohi, mutta saatiin sekin lopulta toimimaan avustajan kanssa. Sama ongelma kuin ekalla radalla eli vauhtini ei riitä Rapsun kanssa suorilla putkilla mihinkään eikä se hyppyä 7 hae millään. Nupan kanssa ei ongelmiä, pyöri kuin unelma. Sylkkäri hypylle 11 toimi upeasti molemmilla, todella pienet kaarrokset tuli hypyille 10 ja 11. Samoin sylkkäri hypylle 15 toimi kohtuu hyvin. Kepit meni taasen upeasti myös Rapsuttimella vaikka olin ihan väärällä puolella sen mielestä :)
Huisin hyvät treenit oli, vauhtia oli käsittämättömästi ja intoa vielä huimemmin. Kaverusten masuissa ei painanut ollenkaan päivän aikana kasvimaalta popsitut herneet, porkkanat, karviaiset eikä omenat, vaikka ajattelin, että puutarhurit innostuivat herkuttelusta siinä määrin, että saattaisi masuissa velloa. Menossa ei näkynyt myöskään päiväunien puute :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti