©NinaHiltunen, este nro 21 oli rengas.
Ajattelin, että ratamainen tuntuma olisi ihan kateissa, mutta eipä se niin pahasti. Hienosäätöä tein keppien jälkeisen hypyn (12) valssin ajoittamiseen ja vähän enemmän säätöä toisen putken (17) jälkeiseen tilanteeseen. Huomasi, että heti kun pääsen liikkumaan, niin liikun vähän liikaa: valuin vastaanottovalssissani (18), niin paljon, että Sisu tuli koko hypyn ohi. Lopetettuni luikertelun kohta pelitti hienosti. Käännös pituudella (22) oli niin myöhässä, että lohikäärme sujahti A-esteen alle sijoitettuun luolaan alta aikayksikön. Tein sen ihan peruskäännöksellä, jonka ajoitusta sain jokusen kerran hakea, mutta päästyäni rytmiin lopputulos oli niin hieno! Lämmittävää oli myös se, että kertaakaan Sisu ei ennakoinut käännöstä tulemalla pituudelta kesken pois.
Irtoamiset uhkuivat uljautta. Sisu lähti kaukaa ja hyvällä sykkeellä takaakiertoihin (2, 7, 15, 20) sekä pituudelle (22), ei tarvinnut saatella. Tekeminen tuntui muutenkin helpolta eikä itsellä ollut kiireen tuntua, ihan iski kisainto!
Nuuskuli sai fysioterapiassaan laseria polveen. Vaikuttaa siltä, että ajoittainen hutera liike johtuu siitä, että Nuusku koettaa keventää sianpotkaansa, mutta motoriikka ei ihan riitä. Fiilis sillä on kuitenkin edelleen mitä parhain, häntä heiluu ja utelias kirsu löytyy kielletyistä kohteista. Niin ja Rapsu on oppinut avaamaan ovet ja hyödyntää taitoaan ahkerasti eli käy tyhjentämässä kaikki mahdolliset herkkukätköt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti