... ja reissu-unelmat vielä kauemmaksi. Sunnuntain piirinmestaruuskisoissa otin kontaktia putkeen ja päädyin hajonneen nilkan kanssa päivystykseen. Lepolomaa ja toipumista on tiedossa sen verran kauan, että tämän viikon vaellusreissu siirtyi ensi kevääseen.
Ensimmäisellä kisaradalla olin hieman lahna ja ponneton. Taas kerran, joten ekan radan syndrooma pitää saada kuriin. Lohikäärme sen sijaan paineli sata lasissa, mutta epäonnistui okserin suorituksessa. Kerta se on ensimmäinenkin. Tosin en ihmettele, okserin taempi rima oli ohut rimpula ja paksun ensimmäisen riman kanssa ne muodostivat hyvin hämmentävän näköisen kokonaisuuden. En usko Sisun hahmottaneen hyppyä okseriksi, luuli varmaan ylittävänsä tavallista hyppyä tuplarimalla. Siltä este ainakin omaan silmään näytti. Keppien aloituksessa tuli myös yllättävä virhe, en ohjannut vaan oletin ja pilasin, joten sen seuraksena hyllytys, koska korjasin kepeille lähestymisen edellisen hypyn kautta. Sisu oli varsin näpsäkkä eikä ollenkaan samalla tavalla holtiton kuin edellisissä kisoissa. Sisulta kiva kokonaisuus, harmillisesti itse olin ihan kuutamolla.
Jälkimmäiselle radalle laitoin ainoaksi tavoitteeksi oman vireen noston (viime aikoina vähän turhan usein ollut tämä tavoite...) ja siinä onnistuin. Lähdin hyvällä sykkeellä ja Sisu oli liekeissä. Tehtiin vauhdikasta yhteistyötä loukkaantumiseeni asti. Juoksin valonnopeudella, mutta ajauduin radan puolivälissä epähuomiossa suunnitellusta etenemislinjastani sivuun ja törmäsin putkeen, ylitin putken antigasellimaisesti, astuin osin putkipainon päälle ja siitä oman nilkkani päälle, kuulin kammottavaa pauketta ja rutinaa, jäin kenttään pidättelemään kivun kurkkuun nostamaa oksennusta ja poistuin tuettuna radalta. Jos jotain positiivista, radalle asetettu tavoite täyttyi, oma vire oli tapissa! Tosin tuloksesta voisi päätellä, että vähempikin olisi riittänyt.
Kipu oli kova ja niin oli harmituskin. Mutta loppujen lopuksi isoimmaksi fiilikseksi jäi kiitollisuus. Pitää antaa iso kiitos maailman parhaista seurakavereista! Saatiin ensiluokkaista huolenpitoa. Minulle priimaa ensiapua paikanpäällä, autokyyti päivystykseen, seuranpito ja pyörätuolin työntö sairaalassa sekä kotiinkuljetus. Sisusta pidettiin huolta heti, kun lensin kanveeseen, hoidettiin niin jäähdyttely kuin kotiinkuljetuskin. Autolle myös kotiinkuljetus (tosin tämä vähän hävettää, koska nelijalkaiset olivat mussuttaneet autossa strutsia ja ken on strutsia koiralleen syöttänyt tietää, että karmea haju viipyy autossa kauan). Olen kovin kiitollinen siitä, että saan harrastaa näin huipussa porukassa ja tuskin maltan odottaa, että pääsen hemmottelemaan kaikkia vastavuoroisesti.
Viime viikolla Nuusku kipaisi lääkärissä, koska siltä tuli pissit sisälle ja ulkona ilmeni juosten kusemista. Virtsatientulehdukseen Untamo sai antibiottikuurin. Sydämen sivuääni oli myös voimistunut, aiemmin se oli 1/6, nyt 2/6.
Sisu esittelee vaellusreissulle hankittua "yöpukua". Ei pieni puolikalju yöpakkasessa palele (sitten joskus kun reissuun päästään) :)
Sisulla on luonnollisesti ohjelmassa treeni- ja kisatauko. Mielenkiintoista on nähdä miten pitkä tauko tästä tulee. Toivottavasti lyhyt, koska olen jo nyt kyllästynyt kyynärsauvoihin. Päivystyksen lääkäri oli vahvasti elämäänsä kyllästynyt ja asiakaskohtaaminen sen mukaista, mutta onneksi tohtori Google tiesi kertoa, että viikon päästä pitäisi aloittaa nilkkajumppa, 2-4 viikon päästä saa aloittaa varovaisen lajitreenin nilkkatuen kanssa, 3 kk päästä jalan pitäisi kestää täysipainoinen varaaminen ja kunnossa se on 6-12 kk kuluttua. Että sitä kohti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti