keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Agilityn sietämätön ihanuus

Loma täynnä metsäretkiä, pötkötystä ja treenausta :) Sunnuntai-illan iloksi käytiin pikaisesti Lupsun kanssa humppaamassa takaaleikkausta, poispäinkäännöstä ja sylkkäriä. Ihan tuommoista pentutreeniä ja rimatkin oli kahdessakympissä, koska treeni oli puhtaasti ohjaajalle eikä koiralle. Sujui ja kuvittelin jopa ymmärtäväni milloin otetaan käyttöön sylkkäri ja milloin poispäinkäännös.

Kakkosilla tapahtui.

Tiistaina kipaistiin Katrin ja Martan kanssa ottamassa haltuun kaikki tämän hetken hankaluudet :P Treenin alla oli siis päällejuoksut (4, 6), keppien (6) avokulma kovassa vauhdista, irtoaminen kontaktin (9) jälkeen ja puolenvaihto kontaktin (14) jälkeen. Ihan huipputreeni ja tavoitteessa onnistuttiin! Otettiin vaan yksi setti, kun saatiin niin hyvät vedot eikä hiomiselle ollut tarvetta.

©KatriUusitalo

Illan viikkotreenit olivat omatoimitreenit, joten väsäsin meille lomamatkan Japaniin. Japanilainen hypäri muokkautui halliin sopivaksi ja eikun baanalle!

Japanilaista menoa.

Alkuun kauko-ohjausta; pikkukelpi lensi niin kauniisti, kun notkuin valmiiksi hypyn (3) ja seinän välissä. Keppien (5) aloitus sujui, kun oma rytmitys oli kohdillaan eikä putkeen survova. Samoin poispäinkäännös (11) oli maailman kaunein, kun otin etumatkan jo takaakiertoon lähetyksestä (9) ja ehdin hyvin asemiin. Takaaohjauksesta Lupsu irtosi (12) uljaasti ja siitä johtuen yllätin itseni ehtimällä pakkovalssiin (14) vaikka olin henkisesti jo valmistautunut opettelemaan siihen jonkun hilavitkutuksen, mutta eipä tarvinnut :P Putkenpään valitsemisen vaikeus meinasi koitua kohtaloksi, mutta linjaus (16) pelasti tilanteen. Huikean hauskaa!

Ei kommentteja: