sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Hengitä syvään ja nollaa pää

Kotikisat tuli ja kotikisat meni. Kotikisat olisi voinut viettää kotona :P Pikkukelpi oli ilmeisesti sen verran äitiyshuuruissaan, että ei ihan toiminut. Luulin, että kaikki maailman hyllytystavat oli jo käyty läpi, mutta olin väärässä. Näköjään yli vuosi sitten kisaamisen aloittanut koira voi vielä tässä vaiheessa ensimmäistä kertaa yllättyä radalla olevasta tuomarista ja ratatyöntekijöistä! Paimen järkyttyi henkilökunnasta siinä määrin, että radan tekemisestä ei tullut mitään vaan loppupeleissä käveltiin molemmilta radoilta kesken pois, kun homma levisi ilman palautumista: keesi pystyssä räkytti  tuomarille, luimisteli ratatyöntekijöitä, kiersi esteitä häntä koipien välissä, luikki pois putkista jne.  Tuntui oudon hämmentävältä, kun parivaljakkona on tähän asti ollut ylivireinen peto, joka ei ole aiemmin kiinnittänyt huomiota muuhun kuin radan tappamiseen (tai ohjaajansa surkeuteen) ja radalla hilluvat muut ihmiset ovat olleet yhdentekeviä.

Onneksi arjessa on kuuppa kunnossa eikä pentuprojektilla ole ainakaan tässä vaiheessa vaikutusta ulkoiluun tahi treenaamiseen. Toisaalta sen vuoksi "oon niin sekaisin"-fiiliksen ilmeneminen kisakentällä yllätti, koska sitä ei voinut mistään ennakoida ja toisaalta on myös hankala on arvioida, että milloin ötökkä on taas normaalissa kisavireessään. Synnytyksen jälkeen? Seniorijaoston hormonien heittelyt on näkyneet ainoastaan lievänä pipon kiristymisenä ja väsymyksenä, mutta mihinkään häiriöherkkyyteen (?) hormoneilla ei ole ollut vaikutusta, joten ilmiö tuli itsellekin yllätyksenä.

Kakkosluokan korkkaus itsessään oli oikein hauskaa, rataprofiilit olivat erittäin kivat ja enemmän itselle sopivat kuin ykköset; ei pelkkää luukutusta vaan myös paikkoja ohjausvalinnoille. Ne pätkät mitkä kummallakin radalla saatiin tehtyä ennen suurta järkytyksen aaltoa olivat oikein hyvää tekemistä ja tuntuma elukkaan samanlainen kuin treeneissä (raivokas eteneminen yhteistyötä unohtamatta) eli hyvää lupaa kisakentille, kunhan äitiysroolista siirrytään takaisin uranaiseen.

Ei kommentteja: