tiistai 10. kesäkuuta 2014

Luunkerääjä

Viime viikon päivät hurahtivat uiden, koska helteet olivat sen verran hurjat, että ei niillä asteilla kiinnostanut lenkkeillä, ja illat sujahtivat metsässä nuuskutellen kukin oman mielensä mukaan eli kaksi himmaili ja imi tuoksuja sieraimiin ja yksi laukkasi täysillä. Nuusku on viime aikoina ollut vähemmän tiukkapipoinen, joten ehkä sitä on vaan ottanut kuumuus kupoliin, mutta uiminen on saanut sen paremmalle mielelle. Rapsun juoksut loppuivat ja se näkyy heti viretilassa. Se on taas iloisesti lähdössä päivän seikkailuihin mukaan.

Viikonloppuna vietettiin päivä maalla. Kolmikko kalusi halkaistuja ydinluitaan pensaiden varjoissa ja virkistäytyi uimareissulla. Jossain vaiheessa Rape kähvelsi minun grillieväät kassista keskittyessäni mattojen pesuun, mutta ei sentään ehtinyt kaikkea syömään, joten Nuusku pääsi kuin pääsikin pönöttämään grillimaisterin rooliinsa. Rapesta on tullut aiempaakin hirveämpi voro, äänetön, huomaamaton, ovela, nopea, sitä se on. Ei sen edes tietäisi käyvän ruokavarkaissa, jos olisi hajamielisempi eikä muistaisi tuliko sitä jo itse syötyä vai ei... Sisu piti ydinluiden kanssa hauskaa ja nyysi muiltakin luut, tosin sen jälkeen, kun niistä oli ytimet nautiskeltu ja jäljellä oli pelkät kuoret. Mutta ne olivat pikkukoirasta ihanat ja niitä kuljeteltiin hartaasti ympäri pihaa. Kotiin palautui väsyneitä luilta ja mäntysuovalta tuoksuvia koiria.

Eilen viipotettiin Sisun aksatreeneihin pitkästä aikaa. Ihan superkivaa! Aivan mahtavataa menoa meiltä. Pitäisi laittaa vielä keinu kuntoon, niin sitten voisi lykätä kisailmoa menemään. Jäähdyttelylle seuraksi lähtivät Nessa, Helmi ja Martta, joiden kanssa Sisu kirmaili ja kävi uimassa. Huomasi pikkukoirasta, että oli hauskaakin hauskempaa nähdä pitkästä aikaa kavereita ja vielä elävää nuorta sakkia. Samaan aikaan tollerikaksikko oli käynyt hillumassa Sinkkolassa ja ihmettelemässä elukoita. Siat ja vuohet ovat Nuuskun ja Rapsun mielestä sielunsiskoja, niitä katsellaan hännät heiluen ja haluttaisiin tekemään lähempää tuttavuutta.

Ei kommentteja: