Tossun imppaajat

Erinäisistä syistä liitokoira ei päässyt tiistaina siivilleen, joten viikon äksönin tarve korjattiin seuraavana aamuna hikiliikunnalla :) Tai no kaksijalkainen taisi olla ainut hikoileva. Mahtavan aurinkoinen aamu houkutti juoksemaan, joten juoksemaan siis mentiin. Tahdiksi otettiin reipas ravi à la Nuusku ja suunnaksi Noljakan ihanat metsäpolut, viljaisat pellot, heinikot ja ryteiköt. Minä niin tykkään juosta metsäpoluilla ja niin tykkäsivät luppakorvatkin. Nuuskutin veti hyvällä sykkeellä ja välillä meni suorastaan liitopassia, Rapsu sai pari hepuliakin, kun oli niin hauskaa. Hienoa, että Unskiksen lihaskunto on palautunut ripeille ravilenkkeille saakka.

Keskiviikkoiltana ohjelmassa oli jälkitreenit, vallan pk-jälki eikä veri. Seurana olivat Topi, Mörkö ja Viiru. Köpöteltiin hiihtomäen kukkuloille lyhyet jäljet, joissa tavoitteena oli hakea sitä kuuluisaa rauhallisuutta suoritukseen. Olen kuullut, että jotkut osaavat jäljestää rauhallisen harkitusti, meillä semmoista tyyliä ei ole vielä näkynyt. Lähdin hitautta hakemaan runsaalla namituksella, mutta jäljestysvaiheessa huomasin olleeni jälleen kerran turhan harvaan namusia tiputteleva jäljentekijä. Nuuskutin meni kohtuu rauhassa, mutta Rapsutin olisi räpsytellyt kameratolppia, jos olisin sen antanut haluamallaan vauhdilla paahtaa. Keuli minkä kerkesi eikä se vielä päässyt pois mejäjälkimoodista. Pohjustin rauhallisuutta jättämällä pois valjaat, jotka nostavat tunnelman kattoon ja käytin eri käskyäkin jäljelle, mutta silti pikkuvaliolla oli fiilikset kaakossa. Seuraavalle jäljelle siis vielä enemmän ruokaa. Aikamoista syömistä tämä laji. Onneksi saadaan jossain vaiheessa treeneihin koutsi Armeniasta, joten jospa sitä minäkin saisin oikeat otteet tähän hommaan.

Vuoroaan odottavan kaksikon toinen osapuoli on haistanut takaviistosta tuoksahtavan Mörölle tehdyn jäljen.

Hetkinen, tuumaa toinenkin, tuolla taitaa olla jotain!

Kyllä vain, siellä se on!

Pitänee loppuviikosta huitaista verijäljet molemmille, kun verta näytti pakkasessa lojuvan. Ajattelin tehdä jäljet pellolle, saada siten Rapsuttimelle maavainuisempaa menoa tai ainakin vähemmän tuulissa huojumista. Toisin sanoen saada viimein aikaiseksi sen mihin Minna-jälkiguru meitä kehoitti jo joskus kesän alussa.