tiistai 11. syyskuuta 2012

Rumasti, mutta virheettä

Vaihtelu virkistää, joten lähdettiin Rapsun kanssa kotona möllöttämisen sijaan treeneihin. Tehtiin alla olevaa hupsutusta.


Vedettiin ensin nollana läpi 1-18 ja sitten unohdin radan. Mieleenpalauttamisen jälkeen huitaistiin loppukin. Tavoitteena oli hyvä syke ja onnistuminen, kauneudella ei ollut mitään väliä. Pääasia, että saatiin tehtyä se mitä oltiin tekemässä keinolla millä hyvänsä, ja saatiinhan me. Poistuin mukavuusalueelta jaakottamaan (3), persjättäilemään (8, 10) ja jotain poispäinkääntövemputusta vääntämään (13). Kohtaan 15-17 koetin eri vaihtoehtoja mm. persjätön (16) ja jonkun hirvittävän huonon epämääräisen poispäinsylikäännön (17) yhdistelmää sekä runttaamalla takaakiertoon (17) keltaisen putken puoleisen siivekkeen kautta. Takaakierrolla sain paremmin etumatkaa jatkotilanteeseen, jossa viipotin tekemään huonon persjätön ja päällejuoksun (19). Toisella vaihtoehdolla olin myöhssä 19 hypyllä ja 20 oli sula mahdottomuus. Oikein mukavaa settiä Rape veteli ja olipa itsekin kiva kipittää tukka putkella. Ainoastaan Rapsun lähdöt olivat hanurista, ei olisi millään malttanut lupaa odottaa, muuten olin varsin tyytyväinen.

Ei kommentteja: