Viikko meni peiton alla kuten myös viikonloput ensimmäiset kisat. Lauantaiaamuna arvoin ja pohdin, heitin kolikkoa ja pähkäilin, kuumeisena kuumeisesti mietin, että lähtisikö vai ei ajelemaan Lieksaan ja kisaamaan piirinmestaruudesta. Lopulta päädyin peiton aluseen, kun oli sadetta luvattu. Sairaana sateessa? Hirveän hyvä idea, mutta en sitä silti toteuttanut.
Sunnuntaina aurinko herätti ja olo tuntui hieman paremmalta. Kisapaikalle oli mentävä viemään toimistoon kamat, joten samahan se oli pakata luppakorvakin kyytiin ja kuulostella oloa yhden radan verran. Jos tuntuisi aivan hirveältä, niin jätettäisiin loput radat välistä. Onnistuin itseäni moisella lupauksella huijaamaan, hah! Niin kuin en olisi tiennyt, että jos kisapaikalle itseni saan raijattua, niin perinteisesti olen juossut radat vaikka pää kainalossa. Siinä vaiheessa mitään luovuteta. Ja niin siinä kävi nytkin. Limaan tukehtumista uhmaten vedin läpi kaikki kolme rataa vaikka heikon liikkumisen vuoksi valssit olivat myöhässä ja vaihtuivat takaaleikkauksiin, pää pyörtyi kurveissa ja meininki oli vähän sinne päin, jos armeliaasti katsoi, mutta fiilis oli kohdillaan, ja se miulla oli tavoitteena. Olen pyrkinyt kehittämään omaa kisa-asennettani humputtelusta kohti taistelua ja se alkaa tuottaa tulosta.
Eka rata vaikutti aikamoiselta. Alussa oli hirmuista valssihässäkkää, väliltä löytyi välistävetoa ja hankalaa keppikulmaa ja lopussa möllötti lievää ahdistusta aiheuttava puomi. Periaatteessa Rapsulle sopiva rata, koska sehän kieppuu kivasti, mutta ei ollenkaan sopiva toipilasohjaajalle. Ei liikkunut jalka livakasti, joten pakon edessä muutin ohjaussuunnitelmaa lennossa, kun en yksinkertaisesti kyennyt liikkumaan haluamallani tavalla ja sijoittumaan sinne minne oli tarkoitus. Asenne oli kuitenkin hyvä, olin keskittynyt ja halusin onnistua, meno sujuvaa, puomi hidas, mutta nolla tehtiin ja sijoituttiin kakkosiksi eli saatiin kaiken tilpehöörin ohella sitä olennaista eli suklaata, Pandan suklaasydämiä. Nam.
Toinen rata oli simppelimpi, mutta vaati ohjaajalta eri vikkeliä jalkoja kolmen esteen (takaakierto- suora putki- takaakierto) pätkälle. Ei löytynyt. Pääosin rata oli mukavaa putkirallia, tykkäsin, mutta sorruin tyyppivikaani ja mietin tulevaa, unohdin ohjata nykyhetkeä ja hyllyhän siitä napsahti. Suora putki, jota ennen ja jonka jälkeen on takaakierto, on asia mikä pitää treenata kuntoon. Tällä hetkellä se aiheuttaa ahdinkoa, huonoja ohjausvalintoja, kaameaa rytmitystä ja lopulta munauksen. Ei ollut ensimmäinen kerta, viime kisoissa oli samantyypistä kuviota kehissä ja pieleen se meni sielläkin. Rapsulla oli oikein lystiä ja Rapsu otti ohjauksen hajoamisesta kaiken irti leiskauttelemalla väliin esteen jos toisenkin. Irtoili iloissaan ja minusta se oli hauskaa, hassu loikkiva eläin. Nauratti niin paljon, että en saanut loppuradalle enää mitään taisteluasennetta käyntiin, mutta mentiin kuitenkin hyvällä fiiliksellä läpi.
Kolmas rata oli hypäri ja aiempiin päivän ratoihin verrattuna yllättävän suoraviivainen. Siinä ei tullut suurempia kämmejä, mitä nyt olin valsseissa myöhässä, joten Rapsun kaarrokset olivat pitkät, ja vähän sekoilin juoksulinjojeni kanssa, kun en hahmottanut suhdettani maailmaan. Rapsu oli kuulemma edennyt enemmän ylöspäin kuin eteenpäin, joten saatiin yllätyksekseni yliaikanolla. Voitto sillä heltisi, mutta olisi pitänyt 44 sadasosaa kiristää vauhtia, niin olisi tullut nolla plakkariin. Olisin minä sen halunnut. Ykköspalkintoon lukeutui kuitenkin suuri suosikkini, Fazerin vadelmakarpalosuklaalevy, joten en jaksanut yliaikaa kauaa harmitella. Asennetta kuitenkin oli ja mikä tärkeintä: pysyin nykyhetkessä. Ja sain suklaata.
Kokonaisuutena Rapsun lähdöt olivat kohtuullisia. Pysyi pylly maassa ja lähti vasta luvalla, mutta ei lähdöt luotettavilta silti tuntuneet. Ensimmäisen radan puomi oli alastulolla hidas, toisen radan puomi oli parempi. Joka radalla oli hankala keppien avokulma, mutta koska tiedostin meidän heikkouden, ohjasin kepien aloitukset niin varman päälle kuin vain voi eli radasta riippuen joko linjasin tai niistin Rapsun sisään. Ensimmäisellä radalla minulla oli ihan mahtiasenne, toisella radalla asenne katosi ensimmäiseen virheeseen, kolmannella radalla oli hyvä asenne, mutta ei yltänyt aivan priimaan, koska minulla alkoi olla jo mehut poissa ja nälkä. Rapsu mokoma söi miun eväät ekan radan jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti