Nyt se on takana. Se? No Nuuskuttimen kuusi viikkoa rauhallisempaa eloa. Nuusku saa jälleen luvan olla villi ja vapaa, neljällä tassulla kirmaava peto.
Jotenkin ihan käsittämätöntä miten nopeasti ja hyvin Nuusku fyysisesti leikkauksesta toipui. Jalat rupesivat kantamaan pian operaation jälkeen ja kuntoutumisaikana voimistuminen on tapahtunut paremmin kuin hyvin. Onhan lihaskunnossa vielä palautumisen varaa, mutta se palautuu, kun saadaan lisää kilometrejä alle. Huomenna Nuuskuttimella on fysioterapeutin tsekkaus, jota odotan mielenkiinnolla.
Nuuskuttimen pääkoppa kesti tilanteen huonommin kuin aluksi luulin. Näennäisesti Nupa suhtautui neljän viikon ulkonaliikkumiskieltoon (lue: sisällä sai liikkua, mutta ulkona sai käydä vain tarpeilla) sopeutuvaisesti, pötkötteli rauhassa ja sulautui patjaan, mutta kun viides ja kuudes viikko koittivat, jolloin reviiriä sai rueta laajentamaan ulkomaailmaan, näkyivät sairasloman henkiset vaikutukset. Nuuskuttimen pää oli aivan sekaisin, hermot kiristetty äärimmilleen ja kyky vastaanottaa ulkomaailman ärsykkeitä heikentynyt olemattomiin. Nuusku reagoi kaikkeen vahvasti ja se johti siihen, että kuntouttava liikkuminen siirtyi aikoihin, jolloin kukaan muu ei ollut liikenteessä ja alueille, joilla ei liikkunut kukaan, koska nolotti aivan liikaa liikkua moisen ääliön kanssa.
Nyt kun sisältöä elämään on tullut enemmän, lenkkejä pidennetty ja reviriiä laajennettu pitkin kyliä sekä metsän puolelle, on Nuuskun pääkin palautunut ja sen kanssa voi liikkua myös ihmisten ilmoilla ilman, että tekee mieli hautautua hankeen. Liikkuminen kylillä on itse asiassa ihmeellisen hauskaa, mikä johtunee siitä, että Nuuskun häntä piiskaa alati, ei pysähdy hetkeksikään vaan vipattaa puolelta toiselle, koska maailma on ihanan ihmeellinen, kuonon nuuskittavissa ja tassujen alla. Jaettu ilo on iloista suurin? Ainakin meillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti