Olen vieläkin sokissa eilisillasta. Meillä oli agilityn viikkoryhmä ja mitä me Sisun kanssa treenattiin? Tokoa! Kyllä, luit oikein. Siellä sitä hallissa naksuteltiin ruutua, kapulan nostoa ja metallikapulalle murisemista. Kaikkea sitä. Syytän tästä yli-innokkuudesta kuluvan talvikauden naksutinkoulutustokoryhmää. Viime perjantaina päästiin ensimmäistä kertaa tokotreeneihin mukaan ja siinähän kävi toki siten miten aina, kun tokoryhmään pujahdan: treeni-into napsahti pilviin!
Keskiviikkoillan ruutu eteni vauhdilla ja alkoi muistuttaa jo sitä mihin se edellisen tokoinnostuksen aikaan jäi. Kapulaleikki oli kerrassaan hauskaa. Puisia kapuloita Sisu nostaa nykyään mielellään, mutta metalli on pohjimmiltaan yäk. Koska lohikäärme kuitenkin haluaa olla hikari ja ansaita palkkansa, nosti se myös metallin murisemalla kapulalle samalla. Tuskin maltan odottaa huomisillan naksutteluja. Niin paljon polttelee, että pitää varmaan pilkkoa palkkanamit jo iltapuhteina.
Onneksi viikolle mahtui myös agilitya maanantain valmennuksen muodossa. Edelleenkään miun jalka ei kestä mitään kävelyä kummempaa, mutta eipä se haitannut. Sisu oli liekeissä ja irtoaminen sekä etänä ohjattavuus hurjaa. Huiput treenit ja sopivasti läksyjä.
Vaikka treenaaminen etäohjaten on hauskaa, ei meillä ole kisoihin asiaa, jos en saa (aikaiseksi) opetettua Sisulle suuntakäskyjä. Esimerkiksi putkisääntökirjan sisäistänyt kelpie kääntyy säännönmukaisesti tilanteissa, joissa rataprofiili edellyttäisi jotain ihan muuta, jos en ehdi sijoittumaan oikein. Vaihtoehtona onkin siis a) tilanteen hyväksyminen ja huomioiminen treenissä & kisoista pois pysyminen koska ei ole reilua viedä sitä epäloogisiin tilanteisiin tai b) suuntakäskyjen opettaminen. Yritän nostaa ahkeruuteni vaihtoehdon b edellyttämälle tasolle, koska kohtalotovereiden kertomusten pohjalta voi olla paljon mahdollista, että juoksen vasta syksyllä 2018.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti