©HeidiUtriainen (töhertelin ite väripalkit...)
Hankalin kohta miulle oli viskileikkaus (23), kun helposti käänsin rintamaa liikaa ja sain Sisun suoraan putkeen. Mutta kun keskityin rintamasuuntaan, luki Sisu ohjausta uljaasti ja irtosi siitä jatkoon hippulat vinkuen. Ekassa vedossa myös unohdin rytmittää hypylle (28), jolloin Sisu latasi täysillä suoraan ykköshypylle, mutta pienellä omalla rytminmuutoksella (käsittämätöntä miten se reagoi niihin vaikka olen sen takana!) ennen ponnistusta Sisu kokosi hypyn ja sujahti suunnitellusti kepeille (29) eikä epäröinyt yhtään itsenäisessä pujottelussa vaikka palkka tuli esiin vasta suorituksen jälkeen. Kehittyminen on aina kivaa!
Muuten onkin sitten lähinnä ulkoiltu. Sisun ja Rapsun pitkillä aamulenkeillä on nautiskeltu auringon kimmellyksestä vedenpinnalla, heräilevistä sorsista ja hiljaisesta maailmasta, Nuuskun ikiomilla lyhyemmillä aamulenkeillä on nuuskittu ja notkuttu superseniorin haluamilla kulmilla. Keväthankiaiset ovat houkuttaneet ottamaan tutut lenkkireitit talvelta takaisin haltuun, joten ollaan suunnattu pitkästä aikaa päivälenkeille Selkien ja Lykiksen metsiin. Jotain muuta kuin Jaamankangasta, kaikista tosi virkistävää! Rapsu on kovin onnellinen, kun tassut ovat kunnossa eikä kutka vaivaa, Nuuskusta kevään tuoksut ovat piristäviä ja Sisulla nyt on aina lystiä :)
Mutta koskapa lunta vielä riittää tovin jo toisenkin eikä metsään pääse jäljenvetoon seniorien virkitykseksi, ajattelin viihdyttää niitä ja junioria uudella Nose work -harrastuksella, koska kuka sitä aina jaksaa aivot narikassa olla. Teoria alkaa olla hallussa ja seuraavaksi siirrytään käytäntöön, tuskin maltan odottaa :)
Kirsut käyntiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti