Keskiviikkona itsenäisissä viikkotreeneissä virittelin kentälle tämän hetken lemppariani eli etäohjausta alkuun ja kylkeen työn alla olevat haasteet eli väärät putkenpäät ja riman ylitykset tiukoissa siivekkeen ympäri pyörimisissä. Uih, kun sinkosi Sisu uljaasti matkaan. Vaikka olin haalinut etumatkaa kolmen esteen verran, niin silti meinasin olla (ja olinkin) nelosesteellä helisemässä. Semmoiset vikkelät jalat kelpillä.
Etäpakkovalssi aloituksessa toimi upeasti, alun etäohjaukset ovat onnistuneet treeneissä toistuvasti niin makeasti, että melkein toivon viikon päästä Varkauden kisoihin mahdollisuutta testata toimivuutta myös kisatilanteessa; riittääkö ohjaajan itsekontrolli viileään suoritukseen vai alkaako se varmistellen säätämään ja räpeltämään. Suskin tarkat silmät antoivat lisävalaistusta tilanteisiin, joissa tiukan siivekkeen kierron seurauksena kelpi paahtaa riman ali hypyn sijaan. Juuh, ohjaajan rytmin kanssa on vielä tekemistä. Pienikin ohjaajan kiire heijastaa kiireen Sisuun, joka kympin tyttönä haluaa sitten tulla kiireellä ja nopeintahan se on alta ryysiä. Oletin, että vika olisi pelkästään kehnossa esteohjauksessa, mutta saatiin siihen lisähöystöksi myös kehno ajoitus!
Riittää siis treenattavaa, joskin vappuaaton treeniin ajattelin poimia jotain ihan muuta ja jättää tuon vielä muhimaan. Tänä iltana laitan japsit kuntoon, joten jos haluat ihan loistavaa japsitreeniä, niin lyöttäydy mukaan hallille ja syö munkit vasta huomenna!
Viikolla Nuuskulle iski taas armoton ripuli. Tuli pieni epätoivo, että eikö maha tule millään kuntoon, kun toinen veti puolentunnin sisään ehkä viidet vesiripulit. Onneksi olo rauhoittui Inupekt Forten myötä ja on ollut hyvä siitä lähtien. Rapsutin on ollut hyvässä vedossa koko kevään eikä siitepölyt tahi homeet ole vaivanneet. Toki tilanne ennakoitiin vahvistamalla iho kuntoon rasvahappoliemillä ja tänä vuonna se on tepsinyt erinomaisesti.
Silakan kanssa ollaan juostu aamuisin kauniissa rantamaisemissa, joskin muuan aamu pulssi hieman nousi, kun jonkun tantan hallitsematon rakki ryysi taas vaihteeksi suoraan päälle. Sisu ei halua tapella vaan väistää ja antaa minun hoitaa tilanteen. Onneksi (surkuhupaisa sanavalinta) Sisu alkaa olla sen verran tottunut päälletuleviin vieraisiin elukoihin, että ei saa niistä enää semmoista jälkiahdistusta kuin aiemmin, jolloin piti korjailla jälkiä, kun seuraavat vastaantulijat alkoivat pelottaa. Nykyään se vaikuttaisi palautuvan ilman jäljelle jäävää epäluuloa.
Geohauvat ovat löytäneet Jaamankankaalta uusia lenkkipolkuja mikä on hämmentävää kymmenen vuoden metsien kahlaamisen jälkeen. Mutta kyllä, ihan uusia reittejä on päästy nuuskimaan ja kirjoittelemaan puumerkit lokikirjoihin. Viimeisimmällä reissulla saatiin mukaan kolme punkkiakin, joista yksi vipelsi Nuuskussa, yksi minussa ja yksi juoksenteli pitkin auton rattia. Että oli ihan paikallaan tuikata iltapuuhana karkotteet niskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti