Treeniputkessa

Huomenta! Rapsuttimen sisäinen aamuruokakello ei petä.

Viikko sitten lauantaina tehtiin Sisun kanssa kahdestaan iltaliitoina suoraviivaista irtoamista, keppejä ja puomia. Coffee Bean irtosi kuin pieni eläin, pujotteli virheittä ilman ohjureita ja puomissa oli asennetta. Oli vallan mahtavaa lämmitellä, treenata ja jäähdytellä lämpimässä kevätillassa, joten tulikin vedettyä reippailut varsin pitkän kaavan mukaan.

Jaa, etteikö lyhytkarvaisesta lähtisi karvaa? Pikaisesti harjattuna enimmät irtokarvat ja samanmoisia puudeleita löytyy sängyn alta ja ovien takaa. Joku vaihtaa helleasuun.

Sunnuntaipäivä hilluttiin koko poppoolla maalla ja jos en aivan väärin muista, niin kukaan ei varastanut mitään! Ihmeitäkin voi tapahtua. Koska pikkukoira ei ollut reissun jälkeen rähjääntynyt vaan passissa ovella, kun olin kouluttamaan lähdössä, pääsi sekin mukaan ja jätiin toviksi kouluttamiseni jälkeen treenaamaan valsseja: pakko (2), ennakoiva (7, 10), twisti (12) ja liikkuva (15-16). Hieman piti irrottaakin (8), jotta ehti jatkoon. Lisäksi tehtiin muutama toisto puomille ja hyvä oli asenne edelleen. Kaikkinensa pikkukoira liiti superhyvin, mitä nyt jäähdyttelenkillä hujautti kamikazeloikan kalliolta alas, mutta se aiheutti seurauksia ainoastaan minulle (henkinen ahdistus), Sisulla oli hurjan siistiä eikä jäsenissä tuntunut miltään.

Maanantaina oli Silakan oman ryhmän treenit teemalla väärät putkenpäät. Koska oltiin jo parina iltana humpsuteltu, pidettiin toistot minimissä. Vedettiin ihan perusohjauksella ja hyvin kelepi käääntyi. Melkein liian hyvin, ei esimerkiksi neloselle tarvinnut käännellä, jotta ei tullut välistä. Muuri oli ekaa kertaa maksina radalla ja hieman aluksi palikat sinkoili, mutta saatiin sekin ehjäksi. Kauheen hauskaa!

Treenielämän ohessa pystykorva ja luppakorvat ovat viihtyneet metsälenkeillä, kroolanneet sorsien perässä, nuuskutelleen myyriä, tavanneet kavereita ja nähneet päiväunia.

Metsälenkillä tavattu tämän keväinen mikroaaltouuninpoikanen. 

Rapsutin vaikutti tovin hieman vaisulta ja mietin jo, että noinko on allergeeneja ilma pullollaan ja toinen niistä uupunut, mutta sillä alkoikin pitkään pantatut juoksut. Rapelohan on perinteisesti koloasukki ja talvikauden karhu juoksujensa aikaan. Nytkään sitä ei huvita muu kuin pesän laitto, unien katselu ja syöminen, ulkoiluista se lähtee ehkä noin puoliin mukaan iloisesti ja loput on pakkopullaa.

Nuuskutin puolestaan voi mainiosti. Omasta mielestään se on edelleen teräsnuusku, joka voisi hyppiä autoon ja sinne se välillä loikkaakin kielloista huolimatta. Tropit ovat tehneet tehtävänsä ja iloinen luppakorva on palannut. Tänään seniori pääsee osteopaatille askeltaan keventämään.

Loppuun vielä koiranomistajan kevennys: