tiistai 2. elokuuta 2011

Nuusku on ihana

Ilmat ovat tällä hetkellä niin suotuisia metsässä hiipparointiiin, että ei sieltä malta pysyä poissa. Hirmuisen mukavaa oli tänään löytää Lykynlammella lenkkeillessä kanava, jossa oli mukava hiekkaranta ja kirkas vesi. Oivallinen paikka uimiseen, tuumasivat Nuusku ja Rapsu. Lykiksellä on kuitenkin viisi vuotta tullut lenkkeiltyä ja vasta nyt huomasin vakireittini kulkevan kanavan vierestä...

Illalla Rapsu lähti liitelemään pitkästä aikaa. Tehtiin mukaelma muuasta Agi.fi-lehden treenistä ja se sujui vallan mallikkaasti ottaen huomioon, että treenitauko on taas ollut melkoinen. Ohjaukset nyt oli mitä sattuu, mutta Rapelo oli mainiolla tuulella ja sinkoili siihen malliin, että jouduin vallan opettelemaan uusia ohjaustapoja, ei perusjunttipaukulla pärjännyt ei. Se piti käännöksessä ihan selän taakse jättää, jotta kääntyi! Aikamoista, sanon minä. Alussa intoa oli kaverilla hieman enemmän kuin älyä ja Rapsu lähti pujotteluun semmoisella vauhdilla, että ei enää ihan taipunut kakkosväliin vaan törmäsi kolmoskeppiin. Melkoista kaahotusta se oli muutenkin puolin ja toisin, mutta hauskaa.

Parhautta oli kuitenkin kaivaa Nuusku autosta ja treenata sen kanssa pikkuisen tokoa. Nupalla oli ihan hirmuiset kierrokset, koska treenitaukoa on takana. Kaiken lisäksi veijari oli oikealla treenikentällä ensimmäisen kerran puoleen vuoteen ja siellä kentällä oli vielä agilityesteet! Into oli mahtava ja on sen kanssa vaan niin hienoa tehdä töitä. Eihän meillä ole kuin luoksetulo ja kaukokäskyistä kaksi kohtuullisessa kuosissa, muut oli aikamoista räpellystä, mutta väliäkös hällä. Perusasento oli hyvä, seuraaminen aivan liian innokasta ja edisti hirveästi (mutta parempi tämä kuin matkalaukku, jos jotain hyvää haluaa etsiä), liikkestä maahanmeno nopea, liikkeestä seisominen ihan hakusessa ilman käsimerkkiä, mutta toisaalta minun käskytkin olivat ihan huonot, paikalla makuu levotonta, mikä oli omituista Nuuskulta, mutta pistän tämän yli-innokkuuden piikkiin.  Oli niin hauskaa, että aloitetaan taas tehotokot. Tulihan se ilmoitettua muutaman viikon päästä olevaan tokokoulutukseenkin, joten pitänee vähän treenata etukäteen, niin ei sitten niin paljoa hävetä.

Reenien jälkeen lähdettiin Kuhasaloon jäähdyttelemään kelpieiden ja aussien seurassa. Nuusku luuhasi rantapuskissa omiaan ja kaihosi järveen, Rapsu puolestaan tarkasti kaikki nuotiopaikat, jos johonkin olisi jollain jäänyt jotain. Kaikki sivistynyt käytös jäi ulkomaille ja epelit riekkuivat taas kuin pahaiset kuurot kakarat.

Ei kommentteja: