Sunnuntain iloksi suuntasimme epävirallisiin agilitykisoihin. Menomatkalla ohjaaja tunsi pienoista uupumusta ja kisavireen puutetta, joten lopulta emme kirmailleen kuin mölliradan ja jätimme varsinaiset kisaradat väliin.
Hassua oli huomata Rapsun ihmetys, kun omassa treenihallissa olikin kisat! Viime mölleistämme on siis aikaa. Rapsulilla oli fiilis ihan hukassa, se päivitteli tilannetta ja oli kummissaan. Rata meni ihan simpsakasti ( taso oli siis ei-kisaavat), mutta turhan tahmeasti. Rapsu ei saanut kaasua pohjaan eikä irtoamista ilmaan. Mutta ihan ok, joskin odotin ihan muunlaista, enempi treenityyppistä iloista menoa ja ajattelin, että olisin tehnyt takaaleikkauskisatreenin, mutta jo toisen esteen kohdalla tulin toisiin aatoksiin ja päädyin vaihtoehtoon "jos vaan vähän helposti revitellään".
Nuusku puolestaan oli ihan kisafiiliksissä ja tuloksena oli oikein lennokasta menoa. Minulla oli vähempi fiilistä, joten en jaksanut suunnitelmistani huolimatta kikkailla mitään vaan kunhan tykitettiin. Nuusku painoi kovaa ja lähti mukavasti lapasestakin toiseksi viimeisellä esteellä kuten kunnon kisameininkiin kuuluu ;)
Reissun parasta antia oli loppujähdyttely yhdessä agilitydebyytinsä tehneen Zorro-tollerin kanssa. Lähdimme metsäpolulle tarpomaan ja luppakorvat saivat hippastella keskenään. Nuusku tosin olisi mieluummin palannut takaisin hallille kisaamaan, mutta Rapsu ja Zorro saivat kunnon leikit aikaiseksi.
Kotiin päästyämme Rapsu heräsi autosta täysin väsähtäneenä ja haukkui kaikki pihan puut, lumet ja kuvitteelliset oliot. Rapsu on ollut viime aikoina melko uninen, joten pitänee katsella onko se ihan kunnossa. Kaveri vaan nukkuu ja nukkuu. Nuusku puolestaan pursui tarmoa, joten otettiin Nupan kanssa tokosessio. Nuusku oli niin innoissaan, että röhki ja puhisi koko ajan, joten aika nauramiseksi meni se homma. Saatiin kuitenkin seuraamiseen taas enemmän varmuutta ja täpäkkyyttä, mutta ei siitä taida silti koskaan kunnollista tulla, kun tuo on siitä ihan liian innoissaan. Kaukokäskyt olivat oikein kauniit.
3 kommenttia:
Voi Rapsutinta. Toivottavasti kyseessä on vain sisukas yritys vetäytyä talviunille pakkasten innoittamana :)
Toivottavasti :) Mutta on se oikeasti ihan käsittämättömän väsynyt, makaa tajukankaalla koko ajan. Tai no ainahan nuo makaa sisällä tajuttomina, mutta nyt tuo on tosi syvää tajuttomuutta, melkeinpä koomaa.
Toisaalta se alkoi uuvahtaa pakkasten aikaan, joten ehkä sillä meni kaikki energiat siihen, että lämpimänä pitää pysyä. Tuommonen rasvaton luikero kun on. Pitää varmaan joko alkaa syöttämään sille läskiä, ruiskuttaa ihraa suoraan ihon alle tai asentaa sille vuorivillat.
Zorrokin taisi enemmän nauttia tuosta hippastelusta Rapsun kanssa kuin itse kisaamisesta :) Toivotaan että Rapsun väsynyt olotila ei ole mitään sen vakavampaa.
Lähetä kommentti