Satu, Rapsu ja Mari veneessä.
Tänään oli Rapsulla varsinainen toimintapäivä, sillä aamuisen tolleriagilityn lisäksi Rapsu pääsi tutustumaan vesipelastukseen. Minulla oli pienoisia ennakkoluuloja Rapsun soveltuvuudesta lajiin, mutta Rapsu osoitti ennakkoluulot turhiksi ja näytti olevansa oikea pelastuskoira. Varsinaisista VEPE-liikkeistä Rapsu kokeili veneestä hyppyä ja maihin uimista. Oletin, että Rapsu ei uskalla veneestä loikata, mutta heti ensimmäisellä yrityksellä Rapsu leiskautti hienon hypyn ja kroolasi rantaan. Toinen yritys oli himpun verran nöhvelömpi, mutta kelpo suoritus kuitenkin. Emme Rapsun kanssa koettaneet esineen vientiä veneeseen tai veneen hilaamista rantaan vaan niiden liikkeiden osalta tyydyimme ihailemaan Topin suorituksia. Rapsun kanssa tullaan kuitenkin alokasluokan liikkeet opettelemaan, sillä sen verran viihdyttävästä harrastuksesta on kyse.
Valitettavasti Nuusku ei päässyt mukaan tolleriporukan puuhiin, sillä Nuusku on sairaslomalla ainakin viikon. Nuuskulla on kipuja takapäässä, joten kaikenlainen pomppiminen on kiellettyä puuhaa. Mutta kunhan Nuuskutin tuosta tokenee, pääsee sekin vielä omiin vepetreeneihin ennen jäiden tuloa :)
Rapsu, vene ja nakin voima.
Yksi loikka takana, toiseen pitäisi uskaltautua...
Hitaasti, mutta varmasti?
2 kommenttia:
Se, että Rapsun jälkimmäinen suoritus ei ollut niin hieno kuin ensimmäinen, oli kyllä ihan nöhvelön avustajan syytä.
Vepe oli kyllä ihan mahtavaa ja Topi varmasti tykkää siitä tosi paljon. Aletaan treenata mejä-vepe-agi-triathlonia varten. Siinä on tollereille oiva laji!
Mie sanosin, että avustaja oli hyvä :) Vepe sopii Topille mainiosti, oli mahtavaa katsoa niin tohkeissaan olevaa taitavaa Topia.
Tolleri-triathlon kuulostaa loistavalta idealta! Tosin konjakkinaukkujen kuljettamien veneseen voi olla hieman haastavaa ja lopputulos jopa vedellä lantrattu... Mutta pitää alkaa sääntöjä hiomaan ja ensi kesänä kisat pystyyn :)
Lähetä kommentti