lauantai 20. lokakuuta 2007

Nuuskun ekat piirinmestaruuskisat

Oh, Lord, won´t you buy me brain and spatial skills... Jo tutuksi tulleet hahmoitushäiriöni heikensivät menoamme tänään :) Eka rata meni muuten hyvin, mutta koska en ole vielä tottunut Nuuskun nykyiseen hurjasteluun, unohdin varmistaa puomin alastulon ja vitonen napsahti. Vielä kesällä Nuusku hiippaili kontaktit nätisti alas, mutta nyt vauhdin hurma vie mennessään, jos en käskyllä varmista ja minun käsky oli tänään kadoksissa. Nooh, sattuuhan sitä. Toinen rata alkoi lupaavasti, mutta siinä vaiheessa kun minun piti sekä valssata että ottaa Nuusku haltuun niin tuota.. kröhöm.. no kiepuin ja kiepsahtelin, mutta en kyllä sinne minne piti enkä ottanut Nuuskua mukaan, joten tylsien keppien sijaan Nuusku livahti putkeen. Sen jälkeen Nuusku suoritti radan virheettömästi loppuun mikä oli kerrassaan upeasti tehty ottaen huomioon, että en saanut koottua mokan jälkeen itseäni ollenkaan vaan juoksin ja mutisin jotain epämääräistä käskyjen tilalla, sanat olivat kadoksissa... mutta eipä tuo tuntunut Nupan menoa haittaavan :)

Viime aikojen agilitytulokset ovat olleet heikonlaisia, mutta radat silti mielestäni onnistuneita, sillä Nuusku on niin intoa täynnä ja vauhdikas. Ehkä jonain päivänä Nuusku löytää sisäisen bordercolliensa ja etenee radan itsenäisesti numeroiden mukaan tai minä opin olemaan sekoilematta? ...I’m counting on you, Lord, please don’t let me down...

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Löysin vihdoin teidän sivuille! Mukava lueskella kisakuulumisia, niinpä tollerit osaa yllättää vauhdillaan...
Me ollaan taas kaivettu varikset kehiin ja nyt menee niiden kanssa paaaljon paremmin. Yhteisiä treenejä vois suunnitella pikapuolin.
Puntti laittaa pusut tytöille ja kaipaa leikkiseuraa!
-Hannele-

Heidi kirjoitti...

Kiva kun eksyit! Ehdottomasti yhteistreenejä! Meilläkin oli varis esillä päivänä muutamana ja Nuusku oikein pursui hakuintoa (mikä lie syysinnostus sillä on kaikkea kohtaa...), mutta Rapsu tartteis Puntin apua ja minä treenivinkkejä sinulta :) Pusuja satelee myös Puntin suuntaan ja telepaattisia leikkiinkutsuja. Nähdään!

Anonyymi kirjoitti...

Löytää sisäisen bordercolliensa ?? :-D Kivasti sanottu! Hyvin teillä radat meni. Kovassa vauhdissa vaan ei omat aivot aina pysy mukana niikuin pitäis... Tuttua on !!! Turhankin tuttua !!

Heidi kirjoitti...

Kiitos Outi, hyvinhän ne radat meni, mutta ei yhtä hyvin kuin sinun karvakuonolla :)