Joukkue-SM-hopeaa!!!

Suuria tunteita koettiin viikonloppuna Sisun kanssa ensimmäisissä yhteisissä arvokisoissamme. SM-hopeamitali joukkuekisasta ja selvityminen yksilökisojen finaaliradalle, aivan käsittämätöntä! 

Jo osallistumisoikeus yksilökisoihin tällä kaudella oli uskomaton suoritus ottaen huomioon, että korkattiin ekat kolmosten kisat joulukuussa ja oltiin keväällä useampi kuukausi telakalla miun loukkaantumisen vuoksi. Moisen käsikirjoituksen päätähdeksi ei olisi joka hauva pystynyt, mutta lohikäärmepä onkin ihmeellinen ja paras!

Harkitut viimeistelyt :) 

Esteille ei menty puoleentoista viikkoon ennen kisoja, 

harrastettiin ainoastaan uimista, juoksu- ja metsälenkkejä.

Saavuttiin kisapaikalle jo perjantaina nuuskimaan iltakisojen tunnelmaa, tutustumaan lepopaikkana toimivaan telttakylään ja harjoittelemaan siellä päikkäreiden nukkumista. Saatiin myös pidempi lepo matkarasituksesta, kun ei tarvinnut aamuyöllä lähteä ajamaan. Sisu viihtyi teltan kevythäkissä ja heräsi uniltaan aina teltalle palatessani. Kisapaikalla se oli kuitenkin normaalia levottomampi ja äänekkäämpi, mutta ei kuitenkaan sen levottomampi kuin valeraskaana yleensä. Yöksi majoituttiin Imatralle Katrin ja Tuitun kanssa samaan huoneeseen ja typykät tulivat hyvin juttuun keskenään, pieni villakoira on helppo kaveri. Yöt meni rauhallisesti koisatessa.

Koirien lepotilat jäähallin viileydessä.

Lauantaina oli vuorossa joukkuekilpailu, jossa lähdimme Sisun kanssa baanalle joukkueen kolmansina. Olipa hienoa huomata, että omasta infernaalisesta jännityksestä huolimatta pystyttiin tiukkaan suoritukseen ja ilahdutti huomata, että pikkukoira on isojen kisojen nainen. Se ei paineistu minun pakokauhusta ja sille on ihan sama millaiset yleisömassa kehän laidalla seisoo. Kun lohikäärme on duunissa, se on duunissa.

Joukkuerata ©PetteriKerminen

Sisu veti roihuten ja tosissaan, mutta itse jännityksessäni hieman räpelsin keppien aloituksessa. Onneksi en kuitenkaan niin pahasti, että Sisu olisi pyörähtänyt itsensä ympäri ja kerännyt kiellon mukaansa. Tultiin hienolla nollaradalla maaliin ja neljäntenä lähtenyt ankkuri niittasi joukkueen hopeapallille! Meidän yhdistyksen ensimmäinen joukkuemitali ikinä! Meidän ensimmäinen arvokisamitali ikinä! Perähikiän sunnuntaiaksaajat tulee ja peittoaa lukuisat ammattilaiset! Hurja suoritus!

Joukkueradalla. ©Koirakuvat

Joukkueradalla. ©walesi.kuvat.fi

Joukkueradalla. ©walesi.kuvat.fi

Joukkue palaa kunniakierrokselta. ©Koirakuvat.fi

Maksijoukkueiden palkintojen jako. ©MiraKostamo

Sari & Uri, mie & Sisu, Elisa & Terra, Tiia & Pokka. ©LauraMelkinen

Sunnuntain yksilökisoissa onnistuttiin aamupäivän karsintaradalla (ratapiirros alla) hienosti. Jännitin ihan höpelönä vaikka tiesin, että ei siellä radalla ole yhtään kohtaa mitä ei osattaisi. Pientä virvelöintiä kolmoshypyllä, mutta ihan pientä vaan, kokonaisuus tiukkaa menoa ja nollaradalla paikka finaaliin. Tuntui hienolta!

Karsintarata, tuomari Rauno Virta. @Koirakuvat.fi

Finaalirata (ratapiirros alla) käytiin illalla ja siinä vaiheessa oli paukut jo vähissä. Päivä vesisateessa hyydytti ja lihakset hytisi kohmeessa. Rataprofiili oli minusta tosi kiva, sopivan haastava, mutta mentävissä ja koetin sitä makustelemalla saada omaa virettä ylös. Tuommoisella rataprofiililla Sisun pieni koko ei anna muille etua, pikemminkin on etu meille. Ketteryys kunniaan! Ennen rataantutustumista punnitsin useampaakin ohjausvaihtoehtoa, mutta rataantutustumisessa en kuitenkaan ehtinyt kokeilemaan kuin yhtä/ kinkkinen paikka, samoin kuin aiemmillakin radoilla. Niin paljon oli porukkaa ja lyhyt aika, että seuraavia vuosia ajatellen tuli hyvää oppia siitä, että ohjaussuunnitelman on oltava valmis tutustumiseen mennessä, siellä ehtii katsoa ainoastaan tehdyn suunnitelman läpi. 

Finaalirata, tuomari Sandra Deidda. ©Koirakuvat.fi

Lähdin radalle luottavaisella mielellä vaikka odottaessamme ja vielä lähtökarsinassa ollessamme ukkonen paukkasi ja valeraskas Sisu reagoi siihen. Nykyään sillä valeraskaus ilmenee kisoissa ainoastaan ääniherkkyytenä, enää ei mene kuuppa isommin sekaisin. Vaikka Sisua pelotti, lähti se kuitenkin radalle mukaani ja hienosti voitti itsensä, nosti aksahimonsa pelkoa suuremmaksi. Harmillisesti tein pieniä ohjausvirheitä ja havaitsin, että muutamaan kohtaan olisi ollut parempi valita ohjausvaihtoehto B, joten tuloksella ei juhlittu. Esteelle 3 olisi pitänyt tehdä vaihtoehdoksi miettimäni liikkuva persjättö paikallaan olevan pakkovalssin sijaan ja keppien jälkeen persjättö vedon sijaan, mutta jälkiviisaushan onkin aina parasta! Rata sisälsi toimivia kokonaisuuksia eikä mikään kohta ollut tekemätön. Väsymys ja keskittymisen heikkeneminen vei kuitenkin parhaan terän ohjauksesta. Toisin kuin aiemmilla radoilla kuulin äänet kehän laidalta eli oma keskittyminen oli väsynyttä.

Kokonaisuuten viikonloppu oli uskomaton suoritus! Joukkue-SM-hopeaa, finaalipaikka ja sunnuntain kruunasi seuratoverin mediyksilökisojen hopeamitali. Oli hienoa saada olla mukana!

PS. Videoita on luvassa, kunhan älyän miten saan ne Whatsupista ladattua.
PPS. Saa neuvoa.