keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Juosten!!!

Tiistainen valmennus tuntui pitkästä aikaa ihan oikealta agilitylta rohjettuani laittaa jalalla juoksuksi! Tarkoitus oli ainoastaan vähän hölkkäillä, mutta treenin edetessä hölkkä muuttui huomaamattani juoksenteluksi. Ja olipas meillä mukavaa!

Kotiläksynä päällejuoksu kepeillä ©ProPerro

Sisulin kanssa onnistui aikalailla kaikki. Treenillä oli mittaa 30 estettä ja meidän eka ja ainoa läksy tuli kohdassa 28-29, jossa piti tehdä kepeillle rohkea päällejuoksu ja vastaanliikkuminen. Sisu haki pujottelun aloituksen hyvin, joten pystyin valmiiksi jäämään putken tuntumaan, liikkumaan päällejuoksuun ja tulemaan vastaan, kun Silakka oli vielä puolessa välissä keppejä. Saatiin siihen muutama aivan huipputoisto suorapalkan avulla, ja tämä nyt sitten vaan haltuun ilman suorapalkan apua :)

Treenissä huomasi jälleen kerran Sisun hyvän lukutaidon; niin radan kuin ohjauksen. Kiitos viime aikojen kävelyaksan, Sisun irtoaminen ja itsenäinen esteosaaminen on kehittynyt huisiin mittoihin. Tuntui upealta päästä yhdistämään oma liikkuminen ja Sisun tekninen taitavuus, oli hunajaista havaita, että pystyttiin treenissä ihan mihin vaan ja voitiin lennellä teknistä osaamista vaativat hässäkät ihan millä tekniikalla vain. Sano vaan, niin me tehään!

Ei kommentteja: