Kisaretki Kuopioon

Nuuskutin loikoilee perjantain auringossa.

Perjantaina iski kevätflunssa ja ulkoilut muuttuivat notkumisiksi. Onneksi se ei kolmikkoa haitannut. Itse sen sijaan alkoi epäilyttämään lauantain kisakunto. Vielä lauantaiaamuna pohdin, että lähtiskö vai jäiskö peiton alle potemaan. Koska myöhässä ilmoittautuneena olin maksanut osallistumismaksut melkein tuplana, päätin, että köyhä lähtee hakemaan rahoilleen vastinetta. 

Lähtötilanne huomioiden huohotus ja korina lämppälenkin sekä ekan rataantutustumisen jälkeen ei yllättänyt. Ratkaisu: lisää lääkettä naamaan. Eka rata muistutti aksaa, mitä nyt ohjaukset oli kroonisesti myöhässä. Toisella ja kolmannella radalla tilttasi kropan lisäksi aivot ja laji vaihtui aksasta muistisairaiden hortoiluksi. Suustani pääsi mm. "apua, miten mie oon täällä", "hetkinen, eihän tää rata tänne jatkunut", "mennään vaikka tänne, tää on ihan hyvä reitti" ym. yleisöä ja tuomaria viihdyttävää höpinää. Lohikäärmeen suusta kuului murinaa ja ratojen jälkeiset myötätuntoiset "siulla on kyllä hirveen nopee koira" kommentit lämmittivät, kun jätin suosiolla ajattelematta, että nopea verrattuna mihin. Koomaiseen ohjaajaan?

Sekoiluista huolimatta (ja riittävästä lääkityksestä johtuen) radoista jäi hyvä fiilis, joskin viimeisen radan palkkaus meni vähän pieleen; pikkurillistä paloi nahat ja palanen irtosi. Laastareita ei löytynyt koko pitäjästä, mutta onneksi uloke saatiin pakettiin harsolla ja maalarinteipillä, joten veri ei roiskunut sen enempiä.

Kisakirjan haku kanttiinin kupeesta oli mielenkiintoinen lisämauste reissuun. Siis miulla oli mukana kelpie, ei tolleri. Siis kelpie, ei tolleri. Korostan vielä, että kelpie. Paimenkoira. Ihmisenmieli. Kuvittelin siis, että voin kisakirjan kanttiinin pöydältä rauhassa ottaa, mutta ilveksen korvatupsukat! Kun kirja kädessä käännyn lässyttämään mussukalleni, että lähdetäänpä kotiin, havahdun, että tyyppi on kaivanut kanttiinin kylmälaukusta itselleen kakkupalan! Noloa? Hieman. No paljon. Tosin jotenkin sopi päivän linjaan. Kun tiedustelin heräteostoksen hintaa, lähellä ollut tuomari ystävällisesti totesi, että pannaan kakkupala tuomarin piikkiin. Kilttiä!

Kotimatka huipentui Michael Jacksonin Billie Jeania jammaillessa ja kameratolpan räpsyessä, joten päivästä on kuvalllinen muistokin tulossa. Lisäksi kotipihassa onnistuin liihvaamaan kelpin häkin oven väliin. 

Että kokonaisuutena nappi reissu? Ja rahoille tuli vastinetta? Todellakin. No oli siellä oikeasti paljon positiivista: Sisu oli loistava, kelpien asenne tiukkaakin tiukempi, miulla oli hyvät ratasuunnitelmat ja ne olisi ollut toteutettavissa, jos en olisi ollut aivokuollut. Kyllä se kokonaisuus kohta pysyy kasassa, oottakeehan vaan!