Kirsun poltossa

Niinhän siinä aina käy, että ensimmäisten ulkokisojen aurinko pääsee yllättämään. Kisajärjestäjä sponssari aurinkovoidetta, mutta jos älyää hyödyntää tarjousta vasta siinä vaiheessa, kun alkaa tuntua siltä, että olisikohan pitänyt laittaa sitä aurinkovoidetta, niin lopputulemana on klovnin nenä ja niska kuin etelävaltiolaisella juntilla. Onneksi älysin huomoida päivän kuumuuden koiran huollossa, Sisulla oli makuvettä ja nesteytys oli riittävää, kun sitä pissitti tasaisesti koko päivän. Ennen kisaa käytiin uiskentelemassa kisapaikan läheisessä järvessä ja ratojen välissä se puljasi onnessaan kaulaa myöten jossain rapaojassa. Lyhyt turkkisen koiran yksi parhaista puolista on kyllä se, että ihan sama milloin se rypee missäkin, se on ravistuksesta puhdas.

Mutta siirrytäänpä itse kisoihin. Kolme Anne Saviojan ihanaa rataa. Hurjan vauhdikkaita ja jotain piti osatakin, mutta ei kuitenkaan vaadittu ihmeitä vaan perusasioiden hallintaa kovassa vauhdissa. Huomasi, että tuomari hillui 10000 tuomaroidun kisaradan rajapyykillä, oli silmää fiksuille rataprofiileille. Hypäri oli miusta meille tosi helppo, mutta olin alussa ihan paineessa. Ai miksikö? No valeraskaan kisatauon katkaisu alkoi epäilyttää perjantai-iltana, kun tyyppi alkoi rakentelemaan pesiä ympäriinsä. Juuh. Ei siis mitään Aion kohta synnyttää -oireita aiemmin ja treeneissä veti räkäposkella, mutta sitten se alkaa edellisenä iltana pesänrakennuspuuhiin. Meno oli sellaista, että mietin kannattaako lähteä, onko se sittenkin vielä lastentekomoodissa? Mutta sitten mietin, että en kehtaa olla menemättä, koska ilmoittauduin myöhäss; olin teettänyt kisajärjestäjille lisätyötä enkä halunnut teettää sitä turhaan. Matkaan siis. Hyvä, että oli tuo pieni pakote, koska ei se mitään valeraskaana enää ollut!

Hypärin alku lähti vähän tahmeasti käyntiin (en ihmettele, olin kuin muumio odottaessani, että synnyttääköhän se lähtöviivalle), mutta kelpi alkoi radan edetessä tulta syöksemään ihan kivasti ja miekin rentouduin. Kelpi alkoi edetä ihan niin todella kivasti, että olin loppusuoralla myöhässä suunnittelemassani ohjauksessa ja lipsautin Lupsukan kolmanneksi viimeisen hypyn ohi. Mutta ei se mitään, arviointivirheitä sattuu. Siihen olisi pitänyt tehdä takaaleikkaus, mutta en rataantutustumisessa edes kyseenalaistanut sitä ettenkö persjättöön ehtisi. Huomasin sitten käytännössä, että olisi pitänyt ehtiä vielä yksi askel edelle, jotta olisi onnistunut puolenvaihdon lisäksi se esteen suorituskin. Kokonaisuutena huikea yhteistyön fiilis!

Toinen rata oli aksarata ja vaikutti siltä, että tästäpä nolla kisakirjaan. Ihan törkeän hienot kontaktit, A-este mentiin pari kertaa ja molemmilla kerroilla hiveli silmiä. Jätin Sisun suorittamaan sen molemmilla kerroilla yksin edetäkseni asemiin ja sehän sille sopii. Keinu oli, noh, semmoinen kisatauon jälkeinen ylivireinen "keesi pystyssä ja kita auki ja hanaa"ja sillä ja hilkulla olisiko tullut vitonen, jos hylly ei olisi napsahtanut hieman aiemmin. Olin radan keskivaiheilla myöhässä omaa tyhmyyttäni, olisin ehtinyt, mutta jäin junnaamaan, ja en junnauksen seurauksena ehtinyt ottaa sitä ratkaisevaa askelta vaan rintama horotti mihin sattuu ja Sisu oli putkessa pituuden sijaan. Siitä huolimatta, ihan superfiilis radalla!

Viimeinen rata oli samaa vauhdikasta sarjaa, ehkä lisäksi hieman teknisempi. Olin myös päivän aikana oppinut, että jokaisella Annen radalla on takaaleikkauskohta, jota ei maksin kanssa muulla tavoin ehdi ohjaamaan  (sillä oli sellainen joka radalla ja seuraavassa rataantutustumisessa sai aina palautetta, jos ei sitä ollut älynnyt). Havaitsin kohdan mihin Anne halusi takaaleikkauksen viimeisellä radalla ja sen jopa sinne tein. Kyllä! Olin suunnitellut siihen vaihtoehtoisiakin malleja (miulla oli kolme suunnitelmaa…), mutta käytönnössä huomasin, että en mie mitään sinne ehdi tekemään, joten takaaleikkauksella mentiin ja kelpi painoi tukka tanassa tyylikkäästi. Keinu oli samaa hurjaa sarjaa, mutta nyt varmistin mulkaisemalla, että kriteerit pitää. Pitihän ne. Kepit oli pökerryttävän uljaat joka radalla. A-este mentiin pari kertaa ja nämä eivät sujuneet priimasti kuten edellisellä radalla, varmaan huonoimmat suoritukset ikinä. Tuomari oli tosi lähellä ja se häiritsi Sisua; Sisu laskeutui hitaasti, ei tullut asemiin, otti painetta lähellä olevasta vieraasta ihmisestä. En jäänyt siihen kiinni vaan heitin kriteerit roskiin ja vapautin koiran, koska en nähnyt tuossa tilanteessa kriteerissä pysymisessä mitään järkeä enkä halunnut sille mitään ahdistunutta fiilistä. Se oli kontaktipinnalla, joten päästin pois piinasta. Treeneissä ne häiriöt opetellaan. Nollana maaliin ja olipa hienoa!

Voittajan olisi helppo hymyillä, jos pitäisi kuvattana olosta. Hirveetä pakkopullaa!

Nollat oli tiukassa kakkosten makseilla eilen, C- ja B-radoilta ei tullut yhtään nollaa ja A-radan Sisun nolla oli eka ja sen jälkeen tuli vielä kaksi puhdasta rataa. Koska A-esteen suoritukset olivat Sisuksi todella hitaat ja LUVA jaettaisiin vain kahdelle, olin jopa hieman jännityksessä tulosten julkaisuun saakka, että mihin aika oikein riittääkään. Mutta hyvin aika riitti voittoon. Lurppa on maailman huikein aksaeläin, antaa kaikkensa ja pakottaa ohjaajankin ylittämään itsensä.