torstai 21. tammikuuta 2016

Sairastupapäivitys

Pieni jumppapukuinen potilas heräilee leikkausuniltaan.

Potilas voi mainiosti. Liian mainiosti, jos rehellisiä ollaan. En tiedä mikä näissä minun otuksissani on vikana, mutta kukaan ei ole potilaana kokenut olevansa potilas vaan Super-Koira, joka lähtee lentoon viitta tanassa. Niistä kuoriutuu ihmeellisiä ylivilkkaita huppanoita silloin, kun pitäisi levätä parantuakseen.

Rapsuhan ei saisi riekkua, loikkia, pomppia saati örveltää, mutta vähän väliä sen yllättää piehtaroimasta ruuan päälle tai huvikseen ja ulkona se haluaisi lähteä seikkailemaan, kun ilma on mahdottomasti lämmennytkin. Enää ole kuin -23°C. Kyllähän sillä kelillä  masustaan karvaton voi lähteä hankeen loikkimaan! Vai voiko? Jospa ei kuitenkaan, kun ei saisi loikkia kahteen viikkoon muutenkaan. Ruokahalu on kohdillaan ja herkut maistuvat. Onneksi kainaloinen on kainaloinen vaikka voissa paistaisi, joten itse kun alkaa lukemaan tai päiväunille, niin luppakorva käpertyy kainaloon eikä hillu.

Tasapuolisuuden nimissä kuva myös päikkäreitä nukkuvista kämppiksistä.

Ei kommentteja: