Mikä täällä haisee?

No veri! Ai missä? No metsässä. Verta lotrattiin pitkästä aikaa pitkin mättäitä, kun käytiin opastamassa Tiina ja Nessa jäljestyksen saloihin, ja kylläpäs oma kolmikko oli mielissään päästessään nuuskuttelemaan. Lyhyt treenijälki ja erinomaisesti sujui. Kaikilla. Kelpi keuli välillä kahdella jalalla, kun oli toista mieltä jarrutuksen tarpeellisuudesta, Harmaahapsu säteili kilpaa auringon kanssa ja Kuuro puksutti menemään kuin juna. Taas kerran huomasin lausuvani ääneen, että pitäis vetää jälkiä useammin… ja pidempiä jälkiä ja vaikeampiin maastoihin.

Lohikäärme olisi täysin koevalmis ja mie nautin erityisesti sen makausten merkkaamisesta, kun jollain punaturkeilla on saattanut aina joskus ehkä olla hieman kiire makausten ohi kaadolle. Lisäksi Lupsulla oli huikea polte koko ajan, joku voisi toki todeta, että liikaa ryysii, mutta en minä :) Se haluaa mennä lujaa, mutta tarkkuus ei kärsi. Ei edes siitä, että minä rystyset valkeina jarrutan. Pikkupeto.

Viikonloppuna nautittiin elämästä mökillä. Hiljaista, hyttysetöntä, harmonista. Noh, myös aikamoista ryskettä, kun tehtiin purkuhommia. Paluumatkalla koukattiin Juuan kautta, jossa trio naposteli karviaisia masut pullolleen. On niillä hieno taito poimia marjoja piikikkäistä pensaista ilman, että kirsut vuotaa verta tai silmät puhkeaa. Yllätyksekseni kukaan ei yrjönnyt karviaisia kotona matolle (tai mihinkään muuallekaan) vaikka mahoihin uponneiden hapokkaiden marjojen määrät olivat julmettuja.

Iltamaisema.

Aamu-usva.