Maanantain pikatreeneissä keskityttiin Lupukan kanssa keinuun ja keppilöihin. Keinu tuli kasaan ja pikkukoira veti makeita toistoja putken kautta keinulle. Seuran uusi keinu on loistopeli eikä potki eikä lyö vaan antaa suoritusrauhan. Kepeille avo- ja suljetun kulman aloituksia putkesta, hienoa settiä. Palkkaus keppien jälkeen eikä ryysinyt hauveli liian aikaisin näkyvälle palkalle eikä myöskään lopettanut, jos palkka tuli piilosta. Oikein mallikasta ja alkaa kisakunto häämöttää.
Kisakuntoa testattiin keskiviikkona seuran möllikisoissa. Hui kun jännitti! Yritin rataantutustumisessa hätistellä perhosia mahasta, mutta siellä ne sitkeästi räpistelivät. Suorastaan oksetti mikä oli jo vähän hupaisaa, kunhan onhan tässä melkoisen monet skabat takana lajissa kuin lajissa enkä edes muista milloin olisin viimeksi minkäänmoisissa kisoissa yhtälailla jännittänyt. Treenikaverit totesivatkin, että aina se on vaan sama jännitys käytävä uuden koiran kanssa läpi; ekat kisat on aina ekat kisat. Se oli parasta huomata, että Sisu ei minun panikoimisesta paineistunut vaan pikemminkin käänsi hurmostilaa suuremmalle. Muistuttaa siis kisaradalla enemmän Nuuskua kuin Rapsua ja se on hyvä se, koska silloin minun ei tarvitse keskittyä olemaan rento vaan sana olla ihan oma itseni. Toki haastetta tuo se, että pitää oppia tuntemaan se nelijalkaisen hurja kisavire eikä sitä pääse opettelemaan muualla kuin kisoissa.
Putkiralli oli hauska! Lohikäärmeen lähdettyä liikkeelle unohtui perhoset ja fiilis oli aivan mahtava. Sisu viiletti tohkeissaan ja mentiin sen verran reippaasti, että voitto tuli. Mikäs sen mukavampaa kuin olla paras? No vaikkapa se, että yhteistyö oli täydellistä, oltiin koko ajan samalla radalla ja molemmilla oli hirmuisen mukavaa! Ihan alkoi kisajalka vipattamaan. Osallistuttiin myös mölliradalle, johon koottiinkin sitten aika setti kommelluksia mm. ihanan tutun ratahenkilön bongaaminen ja sen myötä kesken suorituksen tervehtimiskiljumiseen intoutuminen sekä huonojen ohjausvalintojen kirvoittama totaalinen lapasesta lähteminen. Sinne jonnekin se huiteli vaikka oli minulla olevinaan joku ohjauskin. Vire nousi kisasfääreihin ja sehän näkyi siinä, että Lupuna, joka tekee puomin treeneissä oppikirja tassussaan, juoksi sen sujuvasti läpi. Ja kyllä, ihan itse valitsin ajatuksen, että opetan puomin suorituksen kokonaisuutena yhdellä käskyllä ilman erillistä pysähtymiskäskyä ja kyllä, myönnän, että olisin voinut kuunnella ohjeita ja viisaamminkin valita ;) Näin jo puomille noustessa, että olispa kiva, jos olis nyt käsky, jota voisin paukuttaa, kun sehän tulee painamaan tuosta läpi… mutta kaikesta huolimatta tai sen takia oli ihan loistofiilis! Niin hauskaa, niin armotonta, niin koukuttavaa.
Senioriosasto pääsi nuuskuttelemaan tunnelmaa ja varjoisalle jäähdyttelylenkille. Lämmittely hoidettiin rennosti polskimalla ja samalla teemalla on menty muidenkin päivien aktiviteetit. Ihanat helteet pitävät vedet uimalämpöisinä ja Nuuskun reidet pulleina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti