torstai 19. marraskuuta 2009

Liitoa ja tötteröilyä



Rapsu liiteli illan viikkotreeneissä ylläolevia Jaanan kuvioita. Rapsulla meni oikein mainiosti, vauhti oli hyvä ja mieli reipas. Viikonlopun Kemin tunaroinnit johtuivat varmaan uudesta paikasta, Rapsuli-polo paineistuu helposti varsinkin, jos minä olen ihan paineessa. Mutta treeneissä meillä on hirmuisen kivaa :)

Mentiin ensin nuo vihreät 1-16. Keppikulma oli kohtuu haastava, mutta Rapsis haki sen sylkkärillä/ takaaleikkauksella (mikälie välimuoto) hienosti, kun annoin tilaa enkä vienyt sitä liian pitkälle. Rapsua ei saa kepeillä hirttää käteen vaan sen pitää saada porhaltaa.

Punaiset 1-18 liideltiin myös hilpeästi. Kiinnitin erityistä huomiota ennakoiviin valsseihini muurilla 8 ja hypyllä 15 eikä ne huonosti menneet. Rapsun kanssa en vaan saa oikeasti ennakoida, koska muuten se kääntyy ennen hyppyä. Myöhästynyt ennakointi toimii parhaiten sillä Rapsu pystyy kääntymään tiukasti hypyn jälkeen. Tämä ennakoimattomuus on suurin asia mikä minun pitäisi Rapsua ohjatessa muistaa. Se on vaikeaa, koska Nuuskua pitää ohjata hyvissä ajoin. Vaikeinta tässä pätkässä oli kuitenkin oman ohjauksen ajoitus välillä 13-14. Tuntui, että olin joko etuajassa, jolloin Rapsu sujahti sisään keskimmäisestä putkenpäästä tai sitten oin myöhässä ja mentiin kaikista putkista ohi.

Nuuskutin ei ollut mukana treeneissä sillä Nuusku on sairaslomalla. Nuusku teloi vasempaan silmäänsä haavan, joten Nupa hengaa tötterö päässä ja tipat silmässä poissa pölystä ja tohinasta pari viikkoa.

Ei kommentteja: