lauantai 21. marraskuuta 2009

Kuulumissii

Nuuskun silmä paranee hyvää vauhtia. Kutina on jo ohi eikä silmä punoita ollenkaan. Mitään vammaahan siinä ei ole paljaalla silmällä näkynyt alunperinkään, joten hankala on sanoa onko se oikeasti parantunut vai vasta parempaan suuntaan. Pitää siis odottaa viikon päästä olevaan kontrolliin. Nuusku joutuu kuitenkin edelleen hengailemaan kauluri kaulassaan silloin kun se ei ole huomion keskipisteenä, sillä pitää varmistaa, että Nupsuli ei pääse salaa silmäänsä hinkkaamaan ja pahentamaan tilannetta. Nuusku on sopeutunut kauluriinsa hyvin ja osaa jo tulla tökkimään kaulurillaan jalkaan silloin kun sitä pitää rapsuttaa korvan takaa tai muusta sellaisesta paikasta mihin se ei tällä hetkellä itse yllä.

Jos Nuuskun silmä paranee eläinlääkärin arvelujen mukaan, saattaa olla, että Nuusku osallistuu JoAn itsenäisyyspäivän kisoihin. Silloin on dopingvaroaikakin ohi, joten mikä jottei. Vaikka eihän meillä sinne alunperin ollut Nuuskun kanssa aikomus mennä. Aikomus oli loikkia silloin Rapsun kanssa, mutta Rapsusta ei ole kisaamaan, sillä Rapsu aloitti eilen juoksun. Siispä Rapsun itsenäisyyspäivän skabat jää väliin. Tai no aloitti ja aloitti, vaikutti siltä, että nyt se juoksee, mutta kovin on niukkaa. Mutta kai se juoksee. Tai sitten ei. Mutta luulen, että kyllä. Ja niin luulevat noljakkalaiset uroskoiratkin.

Joka tapauksessa lähiaikoina elellään hiljaiseloa, kun ei sairaslomalaisella ja juoksuisella ole mitään asiaa liitelyihin, nomepäiviin tahikka hakutreeneihin. Joten me keskitytään pitkiin metsälenkkeihin, antoisiin päiväuniin ja herkutteluun :)

Ei kommentteja: