lauantai 7. helmikuuta 2009

Jäätä, kavereita ja agilitya

Viime aikoina Nuusku ja Rapsu ovat viettäneet aikaansa lumisessa metsässä kahlaillen ja järven jäällä juoksennellen. Kalastajien jättämät kalat pilkki- ja verkkoavantojen reunoilla ovat Nuuskun ja Rapsun mielestä erityisen mukavia. Kalojen päällä on ihanaa kieriskellä ja jos kalat ovat oikein maukkaan oloisia, on ne myös antoisaa syödä. Njam.

Agilitytreeneissä olemme keskittyneet takaaleikkauksiin sekä hurjiin vauhtisuoriin. Torstain treeneissä Nuusku vipelsi varsin upeasti, mutta Rapsu oli ihan reppana, minuun liimattu otus. Irtoamista ei ilmennyt yhtään. Tämän päiväisessä tolleriagilityssa Rapsu irtosi hiukkasen paremmin, mutta ihan väärään suuntaan... Oikein luottavaisin mielin viikon päästä kisaamaan siis ;)

Alla on muutama Kaisan ottama kuva aamuiselta metsään, järvelle ja pitkospuille suuntautuneelta retkeltä Aku-koikkerin kanssa. Jonkin verran kaverukset leikkivätkin, mutta aika paljon vain hiimailivat yhdessä. Kiitos Kaisa kuvista!


Nuusku, Rapsu ja horisontissa siintävä Aku.


Rapsu jyrsii lumipaakut irti tassukarvoista. Tassukarvoille sanottiin hei hei lenkin jälkeen.


Nuusku, Rapsu ja Aku.


Aku johtaa porukkaa pitkospuilla, Rapsu keskellä ja Nuusku pitää perää.


Aku ja Rapsu.


Pitkospuitten alta tulvi ihania tuoksuja...


... joita Aku ja Rapsu tutkivat erityisen innokkaasti ja paljon.

Ei kommentteja: