Putkihulluuden kirous

Pitkäperjantain agilitykisojen saaliiksi tuli kaksi hylkyä. Vaikka tulos kuulostaa ankealta, suoritukset olivat yhtä putkea lukuunottamatta upeita. Pertti Siimes oli suunnitellut kinkkiset radat, joilta löytyi ansoja toisensa perään. Onneksi olimme viime viikonloppuna Kokkosen kurssilla palauttelemassa mieleen ennakoinnin tärkeyttä, sillä varsinkin ensimmäinen rata suorastaan vaati ennakoinnin osaamista. Ja Nuuskuhan osasi lukea ennakointejani hyvin. Nuusku meni huimalla vauhdilla ja innolla molemmat radat. Harmittaa vain, että molemmilla radoilla Nuusku pyyhälsi putkeen väärästä päästä. Ensimmäisellä radalla moka oli puhtaasti minun, sillä olin tilanteessa myöhässä. Nuusku oli lukinnut väärän pään jo renkaalla enkä voinut kuin ihailla salamannopeaa sujahdusta putken uumeniin. Toisella radalla aikomukseni oli ottaa samantyyppinen kohta varman päälle ja vetäistä valssin kautta Nuusku putkeen, mutta Nuusku katsoi minun ohi ja pyyhälsi putken parhaaksi katsomallaan tavalla. Täytyy ottaa treeniohjelmaan näköjään putkihässäkkää, koska ei meillä vastaavaa ongelmaa ennen ole ollut, joten pitänee pikaisesti palauttaa Nuuskulle mieleen mitä se putken oikeaan päähän meno oikein on. Parasta oli kuitenkin huomata, että nykyään Nuusku pystyy säilyttämään hyvän vauhdin myös niillä radoilla, joilla ei ole ollenkaan vauhtisuoria vaan ne ovat melkein pelkkää pienessä tilassa pyörittelyä.

Rapsu on puolestaan paneutunut oikein urakalla varastelun saloihin, vaikka välillä näytti siltä, että Rapsu olisi aikuistunut ja alkanut käyttäytymään kelpo koiran tavoin. Rapsu on vienyt ulkona viattomien ihmisten kiusaamisen jo taiteen puolelle. Jos pysähdymme leikkimään jonkun kivan koiran kanssa, Rapsu usein yllättäen kesken leikin onnistuu tempaisemaan pahaa aavistamattomalta koiranomistajalta a) lapasen tai b) namipussin ja rellestää pitkin maita ja mantuja onnellisena kaverit perässä. Lapanen alkaa jo palautua kauniisti, mutta namipussit heikommalla menestyksellä. Onneksi Rapsu ei ole niin ahne, että vetäisisi namit pusseineen päivineen kuonoonsa, joten siinä vaiheessa kun Rapsu jää äheltämään paikalleen pussin kanssa saa sen helposti pois. Mutta ihanteellistahan olisi, että Rapsu malttaisi jättää a) lapaset ihmisten käsiin ja b) namipussit taskuihin. Eilen Rapsu valitsi erityisen huonon uhrin, koska omistajan terrieri ei arvostanut Rapsun yritystä nyysiä hänelle kuuluvia nameja, joten tappeluhan siitä seurasi. Onneksi kumpikaan ei vienyt tilannetta örinää pidemmälle ja haavoilta vältyttiin, mutta Rapsu aiheutti itselleen pitkän leikkitauon. Nolostunut omistaja ei kehtaa leikityttää moista pitkäkyntistä omistelijaa enää muiden kuin niiden tuttujen koiranomistajien läheisyydessä, jotka uskaltavat ärähtää taskulleen pyrkivälle luppakorvalle. Jospa se sitten älyäisi, että sivistyneet tavat ulotetaan myös kodin ja omien ihmisten ulkopuolelle. Toivottavasti.