keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Nuuskua hemmotellaan

Nuusku, suuri urheilija, käy säännöllisesti hierojalla. Keväisin ja syksyisin Nuusku asettautuu Helin hellien käsien huomaan. Tänään oli syksyn hieronnan vuoro.

Hieronta näyttäisi olevan Nuuskusta kummallista. Alussa Nuusku on hieman hämmentynyt ja sen jälkeen kun Nuusku on mukavasti lämmennyt hommalle, kaikki on ohi... Tosin tällä kertaa jatkoa seuraa, sillä Nuusku sai uuden ajan ensi viikolle, koska selästä löytyi pikkuinen jumitus. Mitään aihetta huoleen ei kuitenkaan ole, sillä Nuusku ei ole oireillut mitenkään vaan on pomppinut ja ujuttelellut itseään tavalliseen tapaansa. Säännöllisten hierontojen tarkoitus onkin ennaltaehkäistä lihasjumien syntyminen.

Rapsun aiemmin intoilemani aikuistuminen oli puolestaan tilapäinen häiriö :) Maanantaisissa agilityharjoituksissa Rapsu osoitti taas kuka osaa olla kapinallinen. Harjoitukset menivät hienosti kunnes Rapsun piti mennä putkeen ja jostain syystä se oli Rapsun mielestä huono idea. Putkien kanssa ei ole aiemmin ollut ongelmia sillä Rapsu on rakastanut kaiken maailman ojarumpuja luovutusiästä lähtien. Nytkin ongelma ilmeni vain putkea toiseen suuntaan mentäessä. Ja kun putki oli vastenmielinen, oli Rapsun mielestä asiallista aloittaa sijaistoiminto... eli juosta lelu suussa ympäriinsä kuuntelematta yhtään mitään. Hyvin kauan. Pitänee kehitellä jokin strategia tai ostaa varapäreet.

Ei kommentteja: