Kiviaidan neitoset.
Aurinkoa, räntäsadetta, rakeita, vesisadetta, lunta, sinivuokkoja, kaniineja, rusakkoja, metsäjäniksiä, oravia, sorsia, nuuhkimista, juoksemista, vaeltelua, notkumista, päiväunia, jumppaa, temppuja, herkuttelua, nakkeja, jäätelöä, luita, metsää, kaupunkia, järviä, jokia ja merta. Kaikenlaista on kolmikon kevääseen mahtunut.
Omalla kirkolla.
Luppakorvat voivat hyvin. Nuuskulla on hieman näkö heikentynyt syvyysnäön osalta. Muuten se seuraa edelleen skarppina, joskaan kopit eivät ihan onnistu.
Rapsun näkö on heikentynyt entisestään, auringosta sisälle tullessaan se on täysin sokea, mutta ulkona sopivassa valaistuksessa ja täydellisellä taustalla oikeaan kulmaan osuessa se näkee vielä hitusen. Omassa kuplassaan pieni punaturkki hiihtelee ja metsässä sitä pitää pitää silmällä (omituista, kun olen tottunut siihen, että koirat pitävät silmällä minua), koska se kadottaa seuralaisensa jo kuuden metrin etäisyydestä.
Sisu puolestaan voi hyvin ja on oma iloinen itsensä. Hyvää yleiskuntoa ja syviä lihaksia on ylläpidetty eri tempoisilla lenkeillä erilaisissa maastoissa ja lihasvoimaa on vahvistettu lisäksi jumpalla sekä vetojuoksulla. Vaikka lajitreeniä ei olla nähtykään, niin kunto ja osaaminen kulkevat mukana. Taidot säilyvät temppujen ja pelien kautta, loppujen lopuksi agilityhan on yhteistä leikkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti