Nuusku

Nuusku, Nuuskutin, Nuuskaus, neiti Loikkanen, neiti Saukkonen, Nupa, Nupe, Unskis, Unskuli, Pikku-Murmeli, Sorkka, Sianpotka, Maiskuli.

Absolutis Kangaroo White
novascotiannoutajanarttu
s. 15.8.2003
k. 15.8.2020
säkä: 42 cm
paino: n. 13 kg

Muuta: perusterve, ruoka-aineyliherkkyyksiä, kuuroutui vanhuuttaan kesällä 2015
Tapaturmat: jäällä sattuneessa tapaturmassa vahingoittunut polven ristisidevamma hoidettu kantasoluhoidolla 2011 (tunnisteet: ACell & kantasoluset), riekkuessa satutetun selän välilevytyrä leikattu 2012 (tunniste: neurovelho)



Nuusku on tolleriksi hyvin rauhallinen luonteeltaan ja miettii ennen kuin toimii, joten Nuuskun kanssa on helppoa ja mukavaa olla. Nuuskun voi huoletta ottaa mukaan mihin vain. Nuusku onkin osoittautunut mainioksi reissukoiraksi sekä maailmanmatkaajaksi, ja käynyt valloittamassa maailman meriä ja tuntureita ulkomaita myöten.

Nuuskun tollerius tulee ilmi silloin kun jotain aletaan tekemään. Jos toiminta on mieleistä, ei innolla ole rajoja ja joskus omaa vuoroa odottaessa se myös kuuluu :) Vaikka Nuuskulla on työskennellessä intoa, eivät korvat kuitenkaan unohdu kyydistä vaan Nuusku on oma kuuliainen itsensä. Nuusku on mukavuudenhaluinen, joten mitään turhaa sähläämistä Nuuskulta on turha odottaa. On-off koirana Nuusku toimii silloin kun on aiheellista ja rauhoittuu hetkessä. Nuusku siirtyi harrastuksistaan eläkkeelle vuonna 2011, joten nykyään Nuuskun päivät täyttyvät metsälenkeistä, uimisesta, herkuttelusta, masunrapsuttelusta, mielenvirkistysmejästä, höpöhöpöhakuilusta, terapiatokoilusta ja päivänokosista.

Kangaroo White = australialainen puolimakea valkoviini, tähdittää Alkon kuvastoa



AGILITY
Nuusku tutustui agilityesteisiin syksyllä 2004, lähti kisaamaan lokakuussa 2007 nousten medi-3 luokkaan toukokuussa 2008. Agility oli Nuuskun suosikkiharrastus, jota käytiin treenaamassa melkeinpä viikottain. Saavutuksina 2 x nollavoitto kolmosissa ja esiintyminen SM-finaalissa 2009.

VEPE
Nuusku tutustui vesipelastukseen kesällä 2009, suoritti SOVE:n samaisena kesänä ja nousi avoimeen luokkaan toukokuussa 2010. Vaikka Nuusku on kooltaan aikamoinen kirppu, löytyy Nuuskusta uskomaton määrä voimaa, sisukkuutta ja asennetta. Tuloksena SOVE, 2xALO1 ja osallistumisoikeus avoimeen luokkaan. Koetulokset Punainen Vesipisara -juttu Tollerissa 4/2009

MEJÄ
Nuusku on aina ollut nimensä veroinen, joten jäljestäminen on sopinut Nuuskulle kuin kirsu kuonoon. Tuloksena 2xAVO1, Vainumalja 2009 ja osallistumisoikeus voittajaluokkaan. Koeselostukset

TOKO
Nuusku aloitti koirakoulun heti iän riittäessä. Perusasiat sekä TOKOn alokas- ja avoimen luokan liikkeet sekä useita ylempien luokkien liikkeitä on harjoiteltu ja tuloksena on 1xALO1 ja osallistumisoikeus avoimeen luokkaan. Koearvostelut.

MUUT HÖPSÖTYKSET
Palveluskoirien hakukoulutuksen (PK-HAKU) maasto-osuutta irtorullailmaisuineen olemme treenanneet omaksi iloksemme  tolleriporukassa. Nuusku on tykänyt tästä kovasti. 

Damit ja noutaminen ovat olleet Nuuskun intohimo pienestä pitäen. Nuusku tuo lokit vedestä innolla, mutta hakuruudusta varikset velvollisuudentuntoisena. Damit ja kaikenmoiset esineet ovat kylmää riistaa mukavampia palautettavia.

Nuuskusta löytyy hylkäävä virhe (häntämutka), joten alusta alkaen oli selvää, että Nuuskusta ei kasva näyttelytähteä, vaikka Nuusku maailman kaunein koira onkin. Jokunen virallinen arvio Nuuskusta teki mieli kuitenkin saada, joten muutamassa näyttelyssä on käyty. Alamittaisen sintin arvosana on H. Tollereiden erikoisnäyttelyn epävirallisessa X-luokassa (hylkäävän virheen omaavat koirat) Nuusku on yltänyt huikeaan ROP-X titteliin :)
Näyttelyarvostelut.