Vasikankokoinen jänis ja kolme uljasta hirveä ilahduttivat maastojuoksulenkkiämme. Hirvet olivat sykähdyttäviä juostessaan metsäpolkumme yli noin 30 metrin päästä meistä. Sarvettomien liikkuminen oli käsittämättömän sulavaa ja vauhti hurja, mutta kaikkein vaikuttavinta oli äänettömyys. Niistä ei kuulunut mitään töminää, oksien rapinaa tai sammaleen suhinaa vaan elukat ikäänkuin liisivät maata hipomatta eteenpäin. Ottaen huomioon millaista rytinää itse metsässä aiheutan, olin otettu.
Tuijotin hirviä mykistyneenä suu auki, Nuusku ja Rapsu lähtivät ajoon hirvipaisti mielessään. Kerrassaan upeaa kuuliaisuutta osoittivat punaturkit: Nuusku kääntyi täydestä vauhdista takaisin ensimmäisestä vihellyksestä, Rapsu kolmannesta. Aikamoista puhinaa, tuhinaa ja pärskintää karvakuonoista kuului, kun yhdessä hetken päästä hirvien kulkupaikkaa tutkailimme. Olin kuulevinani nuuskuttelun ohessa hieman marmatusta siitä, että emäntänsä ei metsästä.
1 kommentti:
Ihanaa kuuliaisuutta! Tuon voisi tytöt opettaa muualle punaturkille myös...
Lähetä kommentti