lauantai 2. joulukuuta 2017

Hitusen nolot naksuttajat

Perjantaisen metsälenkin jälkeen teki mieli uppoutua kirjan ja koirien kanssa sohvalle, mutta tunnollisina päädyimme Lupsuttimen kanssa kuitenkin tokotreeneihin. Kovasti sain olla treenien jälkeen tunnollisuuteeni tyytyväinen, koska saalis oli jälleen antoisa. Ja nolo.

Vuorossa oli avoimuus ohjaajalle ja Lupsukka oli yllättävän sulkeutunut. Maahan laskettiin herkkukippo ja Sisun piti työskennellä siitä välittämättä. Tekihän se hyvin duunia (seuraaminen, istu-maahan vaihdot), mutta vilkuili kuppia ja esiintyi välillä kuin hidastetulla filmillä, kun puolet aivoista haaveili herkkujen syömisestä. Ei se kupille koettanut rynniä, mutta herkkusetin läheisyys haittasi selvästi keskittymistä. Olihan se vähän noloa, kun viisivuotias hikari keskittyi oppimisen ilon sijaan mahdolliseen papukaijamerkkiin kymppiplussan vieressä!

Toki tiedostan, että Sisulle on vahvistettu namikupille ryysimistä ja fokusointia, joten luonnollisesti  herkkukipponen kiehtoi ja kuiskutteli. Toisaalta ollaan myös harjoiteltu namista/lelusta luopumista, mutta selvästikään namikiposta luopumista ei ole viety tarvittavalle tasolle eli ei saa edes sivusilmällä vilkaista vaan kontakti pitää pitää. Agilityssa tätä ei tosin ole tarvinnut viedä samalle tasolle mille näköjään tokossa pitää, koska aksassa tekeminen itsessään on Sisusta kaikista palkitsevinta. Esteiden suorittaminen on isompi palkka kuin pallo tai namikuppi, joten luonnollisesti silloin palkasta luopuminen ja duuniin keskittyminen on helpompaa.

Tämä on kuitenkin erinomaisen hyvä treeni intohimoiselle lohikäärmeelle, varmasti tuo lisää häiriönsietoa, toimintakykyä ja vahvuutta myös muihin treeni- ja kisatilanteisiin. Kyllähän viisivuotiaan nelitassun pitäisi kyetä toimimaan lajissa kuin lajissa satasella, jos vieressä on namikuppi, joten treenin alle (tämäkin...). Treenilista on kyllä jo niin pitkä, että herkempää saattaisi alkaa ahdistaa, mutta ainahan on huominen!

Ei kommentteja: