torstai 1. kesäkuuta 2017

Kontaktit kuosiin (-ko?)

Tiistai-iltana oli tarkoitus haastaa Sisua kontaktirallissa kaikin tavoin ja saada sieltä viime kisoissa ilmennyttä kontaktien kriteereistä lipsumista esille, jotta pääsisin korjaamaan. No eipä mennyt suunnitelman toteutus kuin strömsöössä, sillä tyyppi tykitti alastulot kriteerejä kunnioittaen. Ei pelkästään kunnioittanut vaan suorastaan palvoi! Voi sitä itsetyytyväisyyden määrää mikä siitä hehkui, kun se 2on2off-asennossa myhäili kerta toisensa jälkeen. Ei yhden yhtä virhettä, ei edes virheen ajatusta, vaikka leikkasin edestä ja takaa ja olin myöhässä ja vedätin ja kompuroin ja ohjasin surkeasti ja... Eihän sitä hassuteta, kyllä se tietää milloin mitäkin treenataan ja tekee just niin kuin pitää. Mokoma ketku!

Projekti Kontaktit tutulle satavarmalle tasolle jatkuu siis Varkauden kisoissa. Siellä pitää olla mukana (tai vähintäänkin sieltä pitää lähteä mukaan) tuttu pikkuinsinööri, joka tekee sen minkä osaa, ettei tartte arvokisoissa hävetä. Juuh, villiapina jätetään kotiin ja mukaan saa tulla ainostaan eturivin hikari! Kertakaikkisen hienoa on, että pieni suuri lohikäärme lähtee yksilö SM-kisojen lisäksi edustamaan yhdistystään joukkue SM-kilpailuun. Huikea kunnia, ollaan ihan fiiliksissä!

Ei kommentteja: