perjantai 17. maaliskuuta 2017

Poksahdus

Keskiviikon viikkotreenien teemana oli nollarata joksi valikoin meille vaihtoehdoista vaikean hypärin. Sitä ehdittiin kiitää ihan superhyvällä fiiliksellä esteelle 16 saakka kunnes kuului poks, tuntui viiltävä kipu ja juoksu pysähtyi kuin seinään.

Lunta kakkapussiin (käyttämätön, toim. huom.) ja jesarilla kiinni. Hyvä tuli!

Tunsin äänen tulevan pohjelihaksesta eikä akillesjänteestä ja tarkempi tutkailu paljasti tunteen oikeaksi. Onneksi koutsi on myös ensihoidon ammattilainen, joten vamman hoito lähti heti oikeille KKK-urille. Kyyti ja autonsiirto kotiin järjestyi myös, ihan kiva, ettei tarvinnut hallille jäädä asumaan!

Treeni- ja kisakalenteri meni uusiksi, kun jalalle ei kärsi varata. Pohjelihas revähti reippaanlaisesti ja saa nähdä milloin rohkenen koivella juoksuaskeleita ottaa. Tänään sain vaihdettua mopinvarren tilalle kyynärsauvat, joten liikkuminen on pikkuisen helpompaa. Kipulääkkeet, linimentit ja kompressiosäärystin tekevät olosta kohtuullisen, ja kunhan autolla ajelu ja koiran lenkitys onnistuu, niin voidaan palata treeneihin teemalla paragility. Sisu pääsee tekemään miunkin duunit!

Viikon päästä en kuitenkaan ole 100% iskussa, joten jos haluat Caloanderin Jennan antoisaan koulutukseen la tai su, niin paiskaa viestillä! Yhden päivän voinen paraksata, mutta kaksi voipi olla jo liikaa, joten ainakin toisen päivän treenipaikka olisi myynnissä.

Ei kommentteja: