keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Villit viikkotreenit

Olipas taas huikeat viikkotreenit! Tehtiin alla olevaa rataa ja siinä pääsi mukavasti treenaamaan mm. sivuttaishyppyjä sekä päällejuoksua kepeille. Jäi hyvä fiilis, ollaan edetty erityisesti hypyille irtoamisissa :)

©HeidiUtriainen

Sisu oli supertaitava! Yksi kielto (4) koko treenissä ja siinä vedossa oli oma ohjaus melko kehno. Ohjaussettinä: ennakoiva valssi (3, 11), vastakääntö (4), saksalainen (5), päällejuoksu (7), persjättö (10-11, 20-21). Muuten mentiin ihan perusohjauksella. Koetin perusohjausta myös neloselta vitoselle ja toimi se, mutta ei ollut niin hyvä kuin tuo vastakääntö oman liikkumisen kannalta. Jäin jotenkin junnaamaan enkä ollut kovin etenevä. Sen sijaan 17-18 väli ei tarvinnut mitään muuta kuin ohjaajan liikkeen.

Olin tosi tyytyväinen keppien jälkeiseen päällejuoksuun, tuntui varmalta eikä Sisu ryysinyt läpi. Kyllä siis osataan, pitää vaan tehdä se samalla asenteella kisoissakin. Sen sijaan yllättävää vaikeutta aiheutti putken (8) jälkeinen eteneminen. Kuvittelin oman liikkeen riittävän, mutta höpönlöpön tuumasi nelijalkainen ystäväni. Sisu lähti tukka tanassa hypylle 5 enkä saanut sitä haluamaani suuntaan ilman kunnon merkkausta putken suulla.  Myös putki (25) houkutti hypyn (20) jälkeen, sinne kelpi paineli häntäkarvat sauhuten eikä juuri katsellut mitä yritin ohjata... mutta ei haittaa, pieni villeys on vaan hyvästä ;P

Rapsutin on toipunut maanantain leikkauksestaan hyvin. Yllättävän hyvin, miusta se on aiemmin ollut kipeämpi ja kutissut, nyt hammaskuoppa on ilmeisen kivuton eikä se tarvitse esimerkiksi kauluria. Nuuskutin kävi säännöllisellä fyssarillaan ja nyt selässä oli aiempaa enemmän jumeja. Jumit ovat luultavasti seurausta rappusilta tipahtamisesta sekä nimeltä mainitsemattoman kelpien rynnimisistä metsäpoluilla.

Ei kommentteja: